Varhaiskasvatus tavoittaa yhä useamman suomalaislapsen

Varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten osuus on Suomessa kasvanut tasaisesti 2000-luvun edetessä. Silti osallistumisaste on meillä edelleen OECD-maiden keskiarvon alapuolella ja myös selvästi alempi kuin muissa Pohjoismaissa.

Vuonna 2016 varhaiskasvatukseen osallistui noin 68 % kaikista 1─6 vuotiaista suomalaislapsista. Selkeä enemmistö eli yli 76 % heistä oli kuntien päiväkodeissa. Kuntien päiväkodeissa varhaiskasvatusta saavien lasten määrä on viime vuosina kasvanut, kun taas kunnallisen perhepäivähoidon osuus on vähentynyt. Vuonna 2000 kunnallisen perhepäivähoidon osuus oli 32 %, vuonna 2016 enää vajaat 10 %.

Myös yksityisen varhaiskasvatuksen osuus on ollut kasvussa. Tähän on osaltaan vaikuttanut kuntien vuonna 2015 käyttöönottama varhaiskasvatuksen palveluseteli, jolla asiakas voi valita kunnan hyväksymistä yksityisistä varhaiskasvatuksen tarjoajista mieleisensä. Seteli kattaa kunnan osuuden kustannuksista. Yksityistä varhaiskasvatusta toteutetaan palvelusetelimallin lisäksi myös yksityisen hoidon tuella ja ostopalveluina. Vuonna 2016 yksityisen varhaiskasvatuksessa oli kaikkiaan noin 14 % varhaiskasvatukseen osallistuneista lapsista.

2-vuotiaiden ja sitä vanhempien lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen on lisääntynyt 2000-luvulla, mutta ihan pienimpien lasten kohdalla ei olennaisia muutoksia ole tapahtunut. Aikavälillä 2000─2016 nousi 2-vuotiaiden lasten osallistumisaste 11 ja 4-vuotiaiden 7 prosenttiyksikköä. Kasvusta huolimatta 4-vuotiaistakin lapsista jää edelleen merkittävä osa varhaiskasvatusjärjestelmän ulkopuolelle.

Varhaiskasvatuksen osallistumisasteessa parannettavaa

Suomessa varhaiskasvatuksen osallistumisaste on olennaisesti heikompi kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Tanskassa 3─5-vuotiaista lapsista varhaiskasvatukseen osallistuu reilusti yli 90 %, kun Suomessa vastaava osuus on 79. Vaikka varhaiskasvatukseen osallistuminen on noussut Suomessa merkittävästi 2000-luvun alusta lähtien, se on edelleen selkeästi myös OECD-maiden keskiarvon alapuolella.

Kuva 2. Varhaiskasvatukseen osallistuminen. Lähde: Education at a glance 2018

Euroopan unioni on ET 2020 -ohjelmassa asettanut tavoitteeksi sen, että EU-maissa 95 % 4-vuotta täyttäneistä lapsista osallistuisi varhaiskasvatukseen. Suomessa oppivelvollisuutta edeltävä esiopetus muuttui velvoittavaksi elokuussa 2015. EU:n tavoitteeseen on tästäkin huolimatta matkaa, sillä 4─6-vuotiaiden ikäryhmässä varhaiskasvatuksen osallistumisaste on Suomessa edelleen tavoitteiden alapuolella.

Luvut perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen keräämiin tietoihin Sotkanet – tietokannassa sekä OECD:n 11.9.2018 julkaiseman Education at a Glance 2018:n tilastoihin.

Jatkossa uusi varhaiskasvatuslaki takaa nykyistä laajemmat seurantatilastot. Lainmuutoksen myötä otetaan käyttöön opetushallinnon varhaiskasvatuksen tietovaranto Varda, johon tallennetaan tietoja varhaiskasvatuksen järjestäjistä, henkilöstöstä, perheistä ja lapsista. Uusi varhaiskasvatuslaki astui voimaan 1.9.2018 ja tilastollisten tietojen tallentaminen Vardaan aloitetaan vuoden 2019 alusta.

 

 Kirjoitus kuuluu Opetushallituksen kuukauden tilasto -sarjaan ja julkaistu Opetushallituksen sivuilla: Kuukauden tilasto: Varhaiskasvatus tavoittaa yhä useamman suomalaislapsen

Jätä kommentti