Opiskelija-opetustutkimushenkilöstö suhteesta

Vaikka erilaiset avoimet oppimisalustat tekevät voimakkaasti tuloaan korkeakouluihin ja korkeakoulutuksen muodot ovat murroksessa, korkeakoulu on kuitenkin edelleen lähtökohtaisesti opiskelijoiden ja opetus- ja tutkimushenkilöstön muodostama koulutus- ja tutkimusympäristö. Näin ollen yksi keskeinen korkeakouluja kuvaava tunnusluku on opiskelijoiden ja opetus- ja tutkimushenkilöstön (akateeminen henkilöstö) suhdeluku.

EU:n tukema mainio ETER-tietokanta (https://www.eter-project.com/) antaa mahdollisuuden vertailla eri maiden korkeakoulujen opiskelija/opetus- ja tutkimushenkilöstön suhdelukuja. Yliopistoissa opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtäviin kuuluu ammattikorkeakouluja voimakkaammin tutkimustyö, joten vertailu on syytä tehdä erikseen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Eri maiden tilastointia on ETERissä harmonisoitu mahdollisimman paljon, mutta opetus- ja tutkimushenkilöstön tilastoinnin osalta yksi merkittävä erottava tekijä jatko-opiskelijoiden kuuluminen tilastoitavaan henkilöstöön. Suomessa suuri osa tutkijakoulutettavista lasketaan mukaan henkilöstöön (tutkijanuraporras I), joten vertailu kannattaa tehdä ensisijaisesti vastaavalla tavalla jatko-opiskelijoita kohtelevien maiden kanssa.

Yliopistojen opiskelija-opetushenkilöstön suhde maittain

Yliopistojen osalta Suomen luvut näyttävät kv-vertailussa suhteellisen hyviltä, suhdeluku on 7,5 opiskelijaa per opetus- ja tutkimushenkilöstön henkilötyövuosi. Keskeisistä verrokeista vastaava luku on Alankomaissa 10,6 ja Norjassa 8,8. Pienempi vertailuluku löytyy sen sijaan Sveitsistä (4,5) ja Belgiassa (5,6). Yliopistokohtaisesti teknisillä yliopistoilla ja Taideyliopistolla suhdeluvut ovat pieniä (Aallolla 5,5 ja Taideyliopistolla 4,5). Sen sijaan kauppatieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin orientoituneilla yliopistoilla suhdeluvut ovat suurempia (Hanken ja Vaasan yliopisto 18,3 ja 18,3). Monialayliopistoista pienin suhde on HY:llä (7,2), vaikkakin erot monialayliopistojen välillä ovat pieniä.

Erilaisten ranking-listojen kärkiyliopiston suhdeluvut ovat huomattavasti pienempiä (esim. Zurichin yliopisto 5,2; Oxfordin yliopisto 3,3; Cambridgen yliopisto 2,6) mutta esim. suhteessa moneen hollantilaiseen rankingien top-100 listoilta löytyvään yliopistoon suomalaisten yliopistojen suhdeluvut ovat täysin vertailukelpoisia. Sekin on huomattava, että monessa yliopistorankingissä opiskelija/opetus- ja tutkimushenkilöstön suhdeluku on yksi laskentaan vaikuttavista tekijöistä.

Ammattikorkeakoulujen opiskelija-opetushenkilöstön suhde maittain

Myös ammattikorkeakoulujen osalta Suomen luvut ovat kansainvälisten verrokkien tasolla, Suomen keskiarvo 19,7; hieman pienempi kuin Alankomaissa ja Saksassa (21,7 ja 22,1) mutta hiukan isompi kuin Irlannissa tai Norjassa (16,1 ja 19,4). Ammattikorkeakoulujen osalta sote-painotteisissa korkeakouluissa suhdeluvut ovat pienimpiä (Humak 15,1, Diak 18,5 ja Lapin AMK 17,8) ja kaupan ja hallinnon aloihin keskittyneissä suurimpia (Haaga-Helia 25,7). Ylipäätään suhdelukujen erot ovat suhteellisen pieniä ammattikorkeakoulujen välillä.

 

Tekninen huomio: Kuvia klikkaamalla näet visualisoinnin uudessa ikkunassa, jossa pääse suodattamaan ja porautumaan eri maiden yliopistoihin ja ammattikorkeakoulujen suhdelukuihin. Oletusnäkymässä näet vuoden 2014 tilanteen kaikkien korkeakoulujen osalta. Oikean yläkulman alasvetolaatikoista voit suodattaa näkymää vuoden, sektorin tai tohtoriopiskelijoiden huomioimisen henkilöstössä mukaan. Oikean alakulman taulukossa voi porautua yksittäisen korkeakoulun tietoihin klikkaamalla taulukon oikeasta reunasta alas osoittavan nuolen päälle ja tuplaklikkaamalla maata. Takaisin ylemmälle tasolle pääsee vasemman reunan ylös osoittavasta nuolesta.

Kielivaranto keskuudessamme – vieraskieliset opiskelijat tutkintoon johtavassa koulutuksessa

Kansainvälisyyden, maahanmuuton, kielivarannon ja monikulttuurisuuden seuraaminen on yksi koulutustilastojen lukuisista tarkastelumahdollisuuksista.

Ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita seurataan Vipusessa esimerkiksi koulutuksen kansainvälisyys-sivustolla: https://vipunen.fi/fi-fi/yhteiset/Sivut/Kansainvälisyys.aspx , täällä avautuvat raportit kertovat koulutuksen kansainvälisyydestä monipuolisesti – opiskelijoiden ja uusien opiskelijoiden osalta kansalaisuuden, äidinkielen sekä syntymämaan mukaan. Julkisessa keskustelussa ulkomaalaistaustaisuus niputetaan ja sekoitetaankin yhdeksi tekijäksi, mutta kuten kuvassa 1 (Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrä) näkyy, on vissi ero siinä puhutaanko ulkomaalaisista, vieraskielisistä vai ulkomailla syntyneistä opiskelijoista.  Yhteistä kaikille näille kaikille seurattaville lukumäärätiedoille on se, että määrät ovat jo viiden vuoden tarkastelujakson aikana kasvaneet rajusti. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa (toinen ja korkea-aste) opiskeli vuonna 2010 45 700 ulkomailla syntynyttä opiskelijaa – vuonna 2015 heitä oli jo 60 100. Kasvu näkyy erityisesti ammatillisessa koulutuksessa, tarkastelujakson aikana ulkomailla syntyneiden opiskelijoiden määrä on noussut 17 500 opiskelijasta yli yhdeksällä tuhannella 26 600:een opiskelijaan.

Porautuessa tarkemmin ammatillisen koulutuksen lukuihin huomataan varsin reipas kasvu  vieraskielisten opiskelijoiden määrässä (kuvaa klikkaamalla voi tarkastelujoukkoa rajoittaa mielin määrin). Vuonna 2010 ammatillisessa koulutuksessa opiskeli reilut 14 000 vieraskielistä opiskelijaa ja vuonna 2015 jo 24 600. Kasvua oli näin ollen viidessä vuodessa 75 %, 10 500 opiskelijan verran.

(kuva 1. ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrä. Klikkaamalla kuvaa voit tarkastella tietoja tarkemmin.)

Toista astetta (lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus) kokonaisuutena tarkasteltaessa havaitaan se, että ulkomaalaistaustaiset opiskelijat ovat vahvasti keskittyneet ammatilliseen koulutukseen. Esimerkiksi ulkomailla syntyneistä toisen asteen opiskelijoista lukiokoulutuksessa oli ainoastaan 14 % (4 370), ulkomaalaisista 10 % (1 900) ja vieraskelisistä 17 % (5 300). Toisen asteen valinnat ja opintomenestys heijastuvat korkea-asteelle siirtymiseen ja valintoihin. Asiaa selvitettiin tarkemmin opetus- ja kulttuuriministeriön Valmiina valintoihin I ja II – työryhmämuistioissa. Raportissa nostettiin esiin mm. se, että ammatillisen toisen asteen koulutuksen suorittaneet päätyvät todennäköisemmin ammattikorkeakouluun (44 % paikan vastaanottaneista ammatillinen tutkinto) kuin yliopistoon (noin kymmenellä prosentilla paikan vastaanottaneista ammatillinen tutkinto).

Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden kokonaiskoulutuspolkua ajatellen toisen asteen koulutuksen läpäisyn merkitys on keskeinen. EU-komission koulutuksen seurantaraportissa Suomen osalta nostettiin esiin ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien huonommat oppimistulokset ja koulutuksen keskeyttäminen. Suomi on saavuttanut keskimääräisen tavoitteen (alle 10 %) koulunkäynnin keskeyttämisen vähentämisestä 18–24-vuotiaiden ikäryhmässä, mutta ulkomailla syntyneiden koulunkäynnin keskeyttämisessä jäädään kauas tavoitteesta. Suomessa syntyneistä opinnot keskeyttää 9 %, kun ulkomailla syntyneistä vastaava luku on 18 %. Toisin kuin Euroopassa keskimäärin, ulkomailla syntyneiden koulutuksen keskeyttämisprosentti on kasvanut vuoden 2012 tasosta.

Kuvassa 2 (opiskelijat äidinkielen mukaan) on nähtävissä muiden kuin suomea/ruotsia äidinkielenään puhuvien osuudet äidinkielen mukaan, eli kuinka suuri osuus vieraskielisistä tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista puhuu äidinkielenään esimerkiksi somalia tai kiinaa. Toisen ja korkea-asteen vieraskielisistä opiskelijoista suurin osa (21 %, 11 300) puhuu äidinkielenään venäjää, viroa puhuu 8,7 %, englantia 5,4% ja somalia 5 % opiskelijoista. Kieliprofiilit eroavat koulutuslajeittain ja asteittain, tarkasteltaessa pelkästään ammatillista koulutusta huomataan että vironkielisten osuus on suurempi (15 %) ja somalin jälkeen eniten puhutut äidinkielet ovat arabia (5,2 %), thai (4,3 %) ja kurdi (4,2 %).  Lukioissa venäjän (21 %) jälkeen puhutuin äidinkieli on somali 13,8 %. Korkea-asteella kielivalikoima muuttuu, ammattikorkeakouluissa venäjän (26,5 %) jälkeen listalla suosituimpana on vietnam (12,1 %) ja englanti (8,7 %). Yliopistoissa kielipaletti on tasaisemmin jakautunut, äidinkielenään venäjää puhuu 11,7 %, kiinaa 8,1 %, englantia 6,5 % ja persiaa 3,9 %.

(kuva 2. Opiskelijoiden osuus äidinkielen mukaan top 20. Suodattimien avulla ja kuvaa klikkailemalla voit tarkastella opiskelijoiden osuutta äidinkielen mukaan tarkemmin.)

Mitattaessa kansallista kielivarantoa on hyvä pitää mielessä kuinka paljon koulutusjärjestelmässämme ja väestössämme on vieraiden kielien taitureita. Kaikkea ei tarvitse opettaa kun osaajia löytyy suomalaisista oppilaitoksista. Kuinka moni arvasi, että vuonna 2015 tutkintoon johtavassa koulutuksessa toisella ja korkea-asteella opiskeli 2 300 kiinaa, 1 500 kurdin kieltä tai 1 900 persiaa äidinkielenään puhuvaa opiskelijaa? Harkitut kansainvälistymislinjaukset ja globaali maahanmuutto tulevat jatkossakin heijastumaan suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan ja koulutusjärjestelmään. On todennäköistä että tulevaisuudessa suomalaisten oppilaitoksissa opiskelee yhä enenevissä määrin ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita vielä nykyistäkin moninaisemmista taustoista.

(Kuva 3. Ulkomaalaistaustaisten osuus kaikista opiskelijoista koulutusaloilla)

Linkit:

Vipusen sektorikohtaisilta sivuilta löytyy tietoa ulkomaalaisista ja ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista ja tutkinnoista. Tietojen esittämistaso vaihtelee sektoreittain tilastokäytäntöjen, sektoreiden erityispiirteiden ja tarpeiden mukaisesti.

Valmiina valintoihin (I & II)

EU-komission koulutuksen seurantaraportti:

 

Vähintään 55 opintopistettä suorittaneiden määristä ja muutoksista

Kirjoittanut Vesa Taatila

Korkeakoulujen rahoitusmalleissa on yhtenä kriteerinä lukuvuodessa vähintään 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden määrä (myöhemmin artikkelissa 55 opintopistettä suorittaneet). 55 opintopisteen suorittamisen käyttämisellä rahoitusmittarina on pyritty nopeuttamaan opiskelijoiden valmistumista ja siten pidentämään korkeakoulutettujen tulevia työuria. Yliopistoissa kriteerin painoarvo on 12 % rahoitusmallin kautta jaettavasta perusrahoituksesta ja ammattikorkeakouluissa painoarvo on 23 %, joten tämän mittarin vaikutusta voidaan pitää merkittävänä molemmilla sektoreilla.

55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden määrässä on huomattavaa vaihtelua sekä koulutusaloittain että korkeakouluittain. Kuvaajassa 1 esitetään ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen koulutusalojen keskiarvoluvut vuosilta 2008–2015.

Kuvaaja 1: 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden osuus koulutusaloittain tarkasteltuna sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen osalta. Kuvaajassa on mukana myös molempien sektoreiden keskiarvotieto. (Kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan kuvaajaa suurempana uudessa ikkunassa)

Kuvaajasta 1 näkyy selkeästi, että terveys- ja hyvinvointialoilla opinnot etenevät parhaiten tavoitearvojen mukaisesti ja että yliopistojen teknis-luonnontieteelliset sekä humanistis-yhteiskunnalliset alat pitävät perää listalla. Tilannetta selittää varmasti se, että terveys- ja hyvinvointialoilla työskenteleviltä vaaditaan nimetyt opintosuoritukset sekä harjoittelua että työllistymistä varten. Kun huomioidaan terveys- ja hyvinvointialoille opiskelemaan pääsyn vaikeus, mikä todennäköisesti näkyy opiskelijoiden sisäisessä motivaatiotasossa, voidaan olettaa, että aloilla saavutettu yli 60 % suoritustaso on lähellä käytännöllisiä maksimiarvoja.

Teknillisillä aloilla – etenkin tietotekniikassa – työllistyminen sen sijaan perustuu vahvemmin aiemmissa projekteissa näytettyyn osaamiseen, eikä muodollisilla opintosuorituksilla ole samaa työllistämisarvoa. Aloille pääsee myös selkeästi terveys- ja hyvinvointialoja suurempi osa hakijoista opiskelemaan, mistä voidaan päätellä, että alaansa edelleen pohtivien määrä ja siten opinnoissaan rauhallista tahtia etenevien suhteellinen määrä on suurempi. Näistäkin tekijöistä huolimatta tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen yliopisto-opiskelijoiden tulos (19 %) vaikuttaa erittäin matalalta, etenkin verrattaessa ammattikorkeakoulu-opiskelijoiden tulokseen (42 %). Voisi olla perusteltua tehdä systemaattinen vertailu eri sektoreiden pedagogisten käytäntöjen ja oppimistavoitteiden välillä ja selvittää, olisiko tilanne parannettavissa.

Kun tarkastellaan muutosta 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden suhteellisessa määrässä, näkyy saman efektin kääntöpuoli. Kuvaajassa 2 esitetään suurimmat ja pienimmät koulutusalakohtaiset muutokset 55 opintopistettä suorittaneiden osuudessa suhteessa vuoden 2008 tilanteeseen.

Kuvaaja 2: koulutusalakohtaiset muutokset 55 opintopistettä suorittaneiden määrässä suhteessa vuoden 2008 tilanteeseen. Kuvaajaan on otettu mukaan vain kolme suurinta ja kolme pienintä koulutusalakohtaista muutosta selvyyden lisäämiseksi. Lisäksi kuvaajassa on ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen keskimääräinen muutos suhteessa vuoden 2008 tilanteeseen. (Kuvaaja aukeaa uudessa ikkunassa ja löytyy raportin toiselta sivulta)

Koulutusalakohtaisia muutoksia tarkastellessa näkee selkeästi, että matalassa alkutilanteessa olleet tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen tulokset ovat olleet molemmissa sektoreissa kehityksen kärjessä ja vaikuttaisivat edelleen jatkavan positiivisella kasvu-uralla. Samaten kuvaajasta 2 näkee, miten muutamien alojen, kuten ammattikorkeakoulujen yhteiskunnallisten alojen ja yliopistojen maa-ja metsätalousalojen kasvuprosentit ovat kääntyneet laskuun viimeisten kolme vuoden kuluessa.

Mielenkiintoisesti kuvaajasta näkyy myös, että ensimmäisinä vuosina (2009 ja 2010) yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulokset kehittyivät pääosin samalla tahdilla, mutta ammattikorkeakoulut pystyivät kehittämään 55 opintopistetuotantoaan selkeästi yliopistoja nopeammin vuosina 2011–2013. Kun katsotaan korkeakoulukohtaisia vuosimuutoksia (kuvaaja 3), tulee kehitys esille vieläkin selvemmin. Siihen on otettu mukaan aikavälillä 2008–2015 kolme eniten ja kolme vähiten 55 opintopisteen osuutta kasvattanutta korkeakoulua sekä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen keskimääräinen kehitys.

Kuvaaja 3. Korkeakoulukohtaiset muutokset 55 opintopistettä suorittaneiden määrässä suhteessa vuoden 2008 tilanteeseen. Kuvaajaan on otettu mukaan vain kolme suurinta ja kolme pienintä korkeakoulukohtaista muutosta selvyyden lisäämiseksi. Lisäksi kuvaajassa on ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen keskimääräinen muutos suhteessa vuoden 2008 tilanteeseen.(Kuvaaja aukeaa uudessa ikkunassa ja löytyy raportin kolmannelta sivulta)

Kaikki kolme suurimman muutoksen tehnyttä ovat ammattikorkeakouluja (Oulun, Vaasan ja Mikkelin ammattikorkeakoulut). Ensimmäinen yliopisto on samalla listalla sijalla 15 (Tampereen yliopisto) ja kaikki kolme vähiten tuloksiaan parantanutta korkeakoulua ovat yliopistoja (Taideyliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Åbo Akademi).

Vuosien 2014 ja 2015 perusteella ammattikorkeakoulujen tulosten kehittymisvauhti olisi tasoittumassa suhteessa vuoteen 2008 samalla kun yliopistot ovat pystyneet tasaisesti nostamaan tulostasoaan.

Kuvaaja 4 antaa yhden mahdollisen selityksen tilanteeseen. Siihen on kerätty korkeakoulukohtaiset 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden osuudet korkeakoulun kaikista opiskelijoista.

Kuvaaja 4: Vuosien 2008-2015 korkeakoulukohtainen keskiarvo 55 opintopistettä suorittaneiden opiskelijoiden osuudesta suhteessa kaikkiin opiskelijoihin. Kuvaajassa on mukana myös molempien sektoreiden keskiarvotulos. (Kuvaaja aukeaa uudessa ikkunassa ja löytyy raportin neljänneltä sivulta)

Ammattikorkeakouluissa 55 opintopisteen suorittaminen on yleisesti ottaen erittäin paljon yleisempää kuin yliopistoissa. Näin ollen yliopistoilla on edelleen mahdollisuus parantaa tuloksiaan, kun taas osassa ammattikorkeakouluja tulokset ovat jo sellaisella tasolla, että suuret parannukset vaikuttavat hankalilta (vrt. valtakunnallinen taso terveys- ja hyvinvointialoilla). Esimerkiksi Oulun ammattikorkeakoulu saavutti vuonna 2015 yli 70 % tuloksen 55 opintopistettä suorittaneiden osuudessa, mikä vaikuttaa historiallisesti erittäin korkealta tasolta. Aloista vain ammattikorkeakoulujen kasvatusala (73 % vuosina 2014 ja 2015), ammattikorkeakoulujen terveys- ja hyvinvointiala (71 % vuonna 2015) ja yliopistojen terveys- ja hyvinvointiala (70 % vuonna 2015) ovat päässeet samalle tasolle.

Kokonaisuudessaan tuloksista näkee selvästi, miten sekä opintoalat että korkeakoulusektori tuottavat hyvin erilaisia tuloksin 55 opintopistettä vuodessa suorittaneiden opiskelijoiden osuuteen kaikista opiskelijoista. Alat ja sektorit eivät kuitenkaan ole suoraan vertailukelpoisia esimerkiksi aiemmin käsitellyistä työllistymisvaatimuksista johtuen. Samaten sektoreilla on huomattavia eroja sekä lakisääteisissä oppimistavoitteissa että pedagogisessa lähestymistavassa.

Absoluuttisten tasojen vertailemisen sijasta on syytä seurata tulosten muutoksia. Niiden perusteella ammattikorkeakoulut ovat yleisesti onnistuneet tekemään huomattavan tasokorotuksen vuosina 2011–2014, kun samaan aikaan yliopistojen tulokset ovat kehittyneet orgaanisemmin. Kyseisinä vuosina molemmissa sektoreissa siirryttiin nykymalliseen tulosperusteiseen rahoitukseen, joten sen pohjalta molemmilla sektoreilla olisi pitänyt olla sama insentiivi tulosparannukseen.

Ammattikorkeakouluja kuitenkin koski kaksi muutakin systeemistä muutosta. Vuodesta 2012 lähtien ammattikorkeakoulujen julkista rahoitusta vähennettiin voimakkaasti vuoteen 2016 saakka. Samalla viimeisistäkin ammattikorkeakouluista muodostettiin osakeyhtiöitä ja niiden johtamisjärjestelmää muutettiin yritysmäisemmäksi. Ei ole varmaa, että nämä kaksi tekijää olisivat johtaneet näkyvään muutokseen, mutta ne voivat olla joltain osin selittämässä, miksi juuri ammattikorkeakouluissa kyettiin radikaaliin tasokorotukseen lyhyessä ajassa. Olisikin perusteltua tutkia tarkemmin ohjausmenetelmien ja tulosten syy- ja seuraussuhteita tulevan korkeakoulukehityksen tueksi.

Kirjoittaja Vesa Taatila on Turun ammattikorkeakoulun rehtori

Korkeakoulukolmikko Tampereelta – matkalla Tampereen uudeksi yliopistoksi 2019

Tampereella 20.4.2017 allekirjoitettu sopimus Tampereen korkeakoulusäätiön perustamisesta on merkittävä askel tamperelaisten korkeakoulujen yhdistymisessä ja suomalaisessa korkeakoulukentässä. Säätiöön on tarkoitus yhdistää Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto. Ne muodostavat uuden yliopiston, joka omistaa pääosin myös Tampereen ammattikorkeakoulun (Tamk). Näin syntyvän uuden yliopiston on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2019 alusta lähtien.  Tampereen uudeksi yliopistoksi nimetty yliopisto tuo Suomen korkeakoulukenttään monella tapaa ainutlaatuisen uuden toimijan.

Alla olevissa taulukoissa on lyhyesti kuvattu Tampereen yliopistokonsernin toimintaa  sen perustana olevien korkeakoulujen tilastojen (vuosi 2016) perusteella. Aineistot on koottu olemassa olevista tuoreimmista tilastotiedoista Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston sekä Tampereen ammattikorkeakoulujen tiedot yhdistämällä.

Teknisenä yksityiskohtana on hyvä pitää mielessä se, että Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat eivät ole Tampereen uuden yliopiston opiskelijoita, kylläkin Tampereen yliopistokonsernin opiskelijoita. Tamk:n opiskelijat ovat jatkossakin itsenäisen Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Kuvissa kaikkien tamperelaisten korkeakoulujen tiedot on laskettu yhteen.

Luokituksena käytetään vuonna 2016 käyttöönotettua, ISCED-luokitukseen pohjautuvaa, ohjauksen ala- luokittelua, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö korvaa ohjauksessa ja tilastoinnissa aiemmin käytössä olleet opetushallinnon 1995 ja 2002 luokitukset. Jo lyhyelläkin tilastovilkaisulla huomaa Tampereen yliopistokonsernin olevan vahvasti monialaisen, kansainvälisen ja Suomen korkeakoulukentällä mittavan toimijan.

 

 

Tampereen konserni osuus opiskelijoista

Kuva 1. Tampereen yliopistokonsernin osuus Suomessa korkeakoulututkintoon johtavan (ammattikorkeakoulu- ja yo-tutkinnot pl. tutkijakoulutus) koulutuksen opiskelijoista 2016.

Kuva 2. Korkeakoulujen tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijat 2016.

Kuvista 1 ja 2 näkee Tampereen yliopistokonsernin opiskelijamäärän suhteessa muihin suomalaisiin korkeakouluihin. Tamperelaisen korkeakoulukolmikon yhteenlaskettu opiskelijamäärä tekisi Tampereen yliopistokonsernista, Helsingin yliopiston jälkeen, Suomen toiseksi suurimman korkeakoulun vuonna 2016.  Tampereen yliopistokonsernissa opiskelee hieman reilu 10% kaikista Suomen korkeakouluopiskelijoista, yksittäisillä ohjauksen aloilla osuus on huomattavasti suurempi – esim. yhteiskunnallisilla aloilla yli 20%.  Samaten tekniikan alalla opiskelijoiden osuus valtakunnallisesta opiskelijamäärästä (17%) on huomattava.  Luvuissa ovat mukana vain tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijat.

Tampereen uusi liikkuvuus 2

Kuva 3: Korkeakouluopiskelijoiden liikkuvuusjaksot 2016.

Kuvassa 3 on nähtävissä korkeakouluopiskelijoiden tutkintoon liittyvät opiskelu- ja harjoitteluvaihdot, joiden kesto on yli kolme kuukautta. Vuonna 2016 Tampereen kolme korkeakoulua on toiminut joko lähtö- tai saapumiskohteena lähes 2200:lle korkeakouluopiskelijan liikkuvuusjaksolle.

Yllä olevissa graafeissa lyhyesti esitellyt aineistot löytyvät Vipusesta korkeakoulusektorirajat ylittävältä ”korkeakoulutus ja tk-toiminta”- sivustolta. Sivukokonaisuutta rakennetaan parhaimmillaan, tällä hetkellä korkeakoulujen yhteisilta sivuilta löytyy tietoja korkeakoulujen aloittaneista, opiskelijoista ja tutkinnoista sekä opiskelijaliikkuvuudesta. Mitä korkeakoulusektoria yhdistäviä tietoja sinä haluaisit tarkastella yhteisiltä raporteilta?

Lue lisää:

OKM: Tampereen korkeakoulusäätiö perustettiin: http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tampereen-korkeakoulusaatio-perustettiin

Vipunen: Korkeakoulutuksen yhteiset ja tk-toiminta- sivusto: https://vipunen.fi/fi-fi/korkeakoulutuksen-yhteiset-ja-tk-toiminta

Editoitu 26.4.2017 klo 11.25 lisäämällä tiedot korkeakoulukonsernista

Missä kasvavat korkeasti koulutetut yrittäjät?

Kirjoittanut Vesa Taatila

Suomen korkeakouluissa on vaikuttanut jo vuosikymmenen verran vahva tahto yrittäjyyden synnyttämiseen. Tavoitteeseen on myös päästy ainakin osittain. Nykyään opiskelijoiden kiinnostus yrittäjyyteen ja yrittäminen uravaihtoehtona on aivan toisella tasolla kuin vuosituhannen alussa. Kiinnostava jatkokysymys on, näkyykö se myös teoissa, eli ryhtyvätkö opiskelijat nykyään yrittäjiksi entistä suuremmissa määrin.

Apuun tulee Vipunen. Järjestelmästä on mahdollista löytää tietoja opiskelijoiden sijoittumisesta työelämään vuosi valmistumisen jälkeen esimerkiksi opinahjoittain ja koulutusaloittain.

Vuosina 2009–2013 valmistui vuosittain keskimäärin noin 36 000 opiskelijaa korkeakouluista. Näistä noin 180 000 valmistuneesta noin 150 000 oli palkansaajia ja 5 000 yrittäjiä vuosi valmistumisen jälkeen. Tämä tarkoittaa, että keskimäärin työllisistä 97 % oli palkansaajia ja 3 % yrittäjiä. Yrittäjien suhde palkkatyöläisiin oli varsin samalla tasolla ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa.

Koulutusaloittain suurimmat yrittäjämäärät tulevat luonnonvara- ja ympäristöaloilta (n. 12 %) sekä kulttuurialoilta (n. 7 %). Pienimmät määrät löytyvät sosiaali- ja terveysalalta (n. 1,6 %) ja matkailu-, ravitsemus- ja palvelualoilta (n. 1,8 %). Enemmän julkisuudessa keskustelluilla yrittäjyysaloilla, kuten tekniikassa ja liiketaloudessa yrittäjyysaktiviteetti on myös suhteellisen matalaa (n. 2,3 % ja 2,7 %). Tarkastelujaksolla kasvua näyttäisi olleen etenkin liiketaloudessa. Samaan aikaan kuitenkin monilla koulutusaloilla yrittäjyystrendi oli laskeva tai enintään stabiili.

yrittajien-osuus2

Kuvio: Yrittäjien osuus kaikista työllisistä korkeakouluista valmistuneista vuosi valmistumisen jälkeen.

Yksittäisten korkeakoulujen yrittäjyystulokset heijastelevat alakohtaisia lukuja; paljon luonnonvara-alan ja kulttuurialan valmistuneita tuottavat korkeakoulut ovat kärkisijoilla. Korkeimmat osuudet vuosi valmistumisen jälkeen 2009–2013 yrittäjinä toimivia tuottivat Seinäjoen AMK sekä Taideyliopisto (4,8 % ja 4,4 %). Seuraavina listalla ovat Lahden AMK (4,5 %), Karelia AMK (4,3 %), Hämeen AMK (4,2 %), ja Savonia-ammattikorkeakoulu (3,7 %). Listan hännillä ovat Diakonia AMK (0,5 %), Vaasan AMK (1,3 %), Humak (1,4 %) ja Laurea-ammattikorkeakoulu (1,5 %).

Tarkasteluvälillä 2009–2013 keskimäärin yli 10 yrittäjää vuodessa tuottaneista korkeakouluista parhaimpiin kasvulukuihin ylsi Novia AMK(250 %, +15), Laurea AMK (150 %, +18) ja Centria AMK (150 % +9). Suurinta kasvu yrittäjien määrässä oli Metropolia AMK:ssa (+21). Eniten yrittäjyysaktiviteetti väheni Taideyliopistossa (-90 %, -27) ja Tampereen yliopistossa (-62,5 %,  -45).

Listasin yläpuolelle tuloksista vain muutamia ääripäitä. Jos asia kiinnosta, suosittelen lämpimästi tutustumaan tarkemmin Vipusen tarjontaan, josta voit tutustua vaikka oman Alma Materisi tai koulutusohjelmasi yrittäjyysaktiivisuuden kehittämiseen, mutta loppuun vielä yksinkertainen kysymys: mitä tästä kaikesta voidaan päätellä?

Olemme korkeakouluissa selvästi onnistuneet synnyttämään positiivista yrittäjyystunnetta ja pöhinää asian ympärille – mutta sen tulokset eivät näy vielä vuosi valmistumisen jälkeen niin paljoa, kuin joskus lööppejä lukiessa tulee mieleen. Yrittäjyys saattaa hyvinkin lisääntyä myöhäisemmällä iällä, joten liikaa näille pikaotoksille ei painoarvoa kannata laittaa, mutta silti: olisipa kiva nähdä luvuissa jotain korrellaatiota toiminnan kanssa.

 

Valmistuneiden työllistymiseen ja yrittäjyyteen liittyviin lukuihin pääsee tutustumaan mm. näillä raporteilla:

 

Kirjoittaja Vesa Taatila on Turun ammattikorkeakoulun rehtori

Väestön koulutustasosta

Kuvio 1
Kuvio 1.

Ylläolevassa kuvassa on vuosilta 2005-2015 volyymiltään isoimpien korkeakoulututkintojen suoritusmääriä sekä väestön koulutusrakennetta kuvaava indikaattori 30-34 vuotiaiden korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuudesta. Jälkimmäisen indikaattorin laskusuunnasta ovat erinäiset tahot olleet huolissaan, koska korkeaa koulutustasoa on totuttu pitämään suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän yhtenä vahvuutena. Väestön koulutustasoindikaattorin laittaminen samaan kuvaan pikemminkin noususuunnassa olevien korkeakoulututkintojen määrän kanssa herättää kuitenkin tarkastelemaan ilmiötä tarkemmin.

Ensimmäisenä on syytä määritellä mitä väestön koulutustasoindikaattorissa lasketaan. Indikaattorissa olevalla käsiteellä ”väestö” tarkoitetaan Suomen alueella vakinaisesti asuvaa väestöä. Ne henkilöt, joilla väestötietojärjestelmän mukaan oli kotipaikka Suomessa vuodenvaihteessa 31.12., kuuluvat ko. vuoden väestöön kansalaisuudestaan riippumatta; samoin ne Suomen kansalaiset, jotka asuvat tilapäisesti ulkomailla. Ulkomaalaisella on kotipaikka Suomessa, jos hänen oleskelunsa on tarkoitettu kestämään tai on kestänyt vähintään yhden vuoden. ”Korkea-asteen tutkinto” sisältää yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen myöntämät korkeakoulututkinnot sekä lisäksi vanhat opistoasteen tutkinnot. Opistoasteen tutkintoja ei Suomessa enää myönnetä, niitä myöntäneet ammatilliset opistot korvautuivat ammattikorkeakouluilla 1990-luvun lopussa. Kansainvälisen vertailun kannalta on huomioitava, että useassa muussa maassa on vielä olemassa suomalaisia korkeakoulututkintoja suppeampia lyhyitä korkeakoulututkintoja. Tilastokeskuksen tutkintorekisterissä on aina henkilön ylin suoritettu tutkinto. Siitä syystä esim. yliopiston kandidaatin tutkinnon suorittaneiden osuus on suhteellisen pieni.

Kuten kuviosta 1 näkyy, vuodesta 2010 vuoteen 2015 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on laskenut 2,9 prosenttiyksikköä. Kuviossa 2 on avattu miten muutos näkyy eri korkea-asteen tutkintojen suorittaneissa.

Kuvio_2.png
Kuvio 2.

Kuviosta 2 näkyy että vuodesta 2010-2015 yliopistojen myöntämien ylempien korkeakoulututkintojen osuuksissa on pieni pudotus 15,0 prosentista 14,8 prosenttiin. Tätä kompensoi kandin tutkintojen osuuden nousu 1,9 prosentista 2,5 prosenttiin. Kandidaatin tutkinto on suurimmalle osalle yliopistossa välitutkinto, vuonna 2015 vain 20 %:n  kandidaatin tutkinto oli lastentarhantarhaopettajan, farmaseutin tai oikeusnotaarin tutkinto. Joten ko. tutkinnon suorittaneiden osuuden nousu ja maisterin tutkinnon suorittaneiden osuuden pieni väheneminen kertoo siitä, että entistä useampi keskeyttää opinnot kandidaatin tutkinnon jälkeen (toiset tilastot kertovat ettei näin ole) tai että entistä useampi yliopisto-opiskelija ei ole ehtinyt suorittaa kuin kandidaatin tutkinnon 30-34 ikäryhmään mennessä. Ammattikorkeakoulututkintojen suorittaneiden osuus on aikajaksolla hiukan nousussa (20,7 % vuonna 2010 ja 20,9 % vuonna 2015), mutta toisaalta on huomattava että vuonna 2012 ammattikorkeakoulututkintojen suorittaneiden osuus oli 21,5 %.

Selkeimmin kuviosta 2 nousee esille suurin syy korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuuden pienentymiselle; opistoasteen tutkintojen suorittaneiden määrä on vähentynyt aikajaksolla 3,8 prosentista käytännössä nollaan (0,2 %). Tämä kehitys on luonnollista, koska opistoasteen koulutus lakkasi jo vuosituhannen vaihteessa. 2000-luvun aikana suoritetuiksi merkityt opistoasteen tutkinnot ovat pääosin jonkinasteisia tilastollisia virhemerkintöjä. Vuonna 2010 ikäluokka 30-34 vuotiaat koostui vuosina 1976-1980 syntyneistä henkilöistä, jotka olivat viimeisiä ikäluokkia jotka ehtivät opistotutkinnon suorittaa. Lukumääräisesti opistoasteen tutkinnon suorittaneita vuonna 2010 oli 12 700. Näistä suurin osa (45 %) oli merkonomin opistotutkinnon suorittaneita.

Ammattikorkeakoulututkinnot pääosin korvasivat koulutusjärjestelmässä opistotutkinnot. Lukujen perusteella näyttäisi siltä, että ammattikorkeakoulutus ei ole kuitenkaan täysin korvannut kaikkea opistoasteen koulutusta, erityisesti kaupallis-hallinnollisilla aloilla. Merkonomi -nimeke on säilynyt ammatillisen perustutkinnon nimikkeenä. Merkonomi-tutkinnon ammatillisena perustutkintokoulutuksena suorittaneiden osuus 30-34 vuotiaissa on noussut vuosina 2010-2015 lukumääräisesti yli 4000 henkilöllä. Näyttäisi siltä, että aiemmin opistoasteen tutkintona suoritettu merkonomikoulutus on siirtynyt ammattikorkeakoulujen tradenomitutkintojen lisäksi suoritettavaksi ammatillisena perustutkintokoulutuksena. Vuonna 2010 30-34 vuotiaiden kohortissa olleista opistoasteen merkonomeista 34 % työskenteli johtajan, erityisasiantuntijan tai asiantuntijan tehtävissä, eli ammateissa jotka ammattiluokituksen määritelmän mukaan vaativat korkea-asteen tutkintoa. Loput 66 %työskentelivät muissa tehtävissä. Ammattiluokitusprofiilin perusteella merkonomin opistotutkinnon suorittaneet ovat lähempänä ammattillisen perustutkinnon merkonomia (vuonna 2010 30-34 vuotiaiden kohortista 29 % johtajan, erityisasiantuntijan tai asiantuntijan tehtävissä) kuin ammattikorkeakoulujen kaupallisen alan tradenomin tutkinnon suorittaneita (vuonna 2010 56 % ko. tehtävissä). Sekin on huomioitava, että vuoden 2015 koulutustarve-ennakoinnin mukaan kaupan alan ammattikorkeakoulukoulutuksen tutkintotarpeissa on vähentämispaineita.

Suuremmassa mittakaavassa on kuitenkin huomioitava, että suurimmillaan ammattiopistoissa tehdyt tutkinnot muodostivat yli puolet kaikista korkea-asteen tutkinnoista 1990-luvun lopun väestön koulutusrakenteessa, joten kunnollinen selvitys tutkintojen siirtymisestä ammattikorkeakoulujärjestelmään vaatisi aikasarjojen tutkimisen 1990-luvulta saakka. Yllä on analysoitu vain pienen hännän siirtoa 2010 vuodesta lähtien.

Nyt on löydetty yksi selitys alun kysymykselle siitä, miksi 30-34 vuotiaiden korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus pienenee, vaikka suoritettujen korkeakoulututkintojen määrät ovat pienoisella kasvutrendille. Toinen selitys löytyy kun kuvion 2 prosenttiosuudet korvataan absoluuttisilla määrillä korkea-asteen tutkinnon suorittaneista kuviossa 3.

kuvio-3
Kuvio 3.

Kuviosta 3 nähdään, että lukuunottamatta opistoasteen tutkintoja volyymiltaan suurimpien korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden määrä on selkeästi noussut aikavälillä 2010-2015. Mutta opistoasteen tutkinnon suorittaneiden määrän lasku (12 000) on niin suuri, että muiden tutkintojen määrän kasvu ei ole onnistunut sitä korvaamaan, vaan kokonaisuudessaan korkea-asteen tutkintojen määrän suorittaneiden määrä on vähentynyt 2 500 henkilöllä ikäluokassa 30-34 vuotiaat.

Mutta 2 500 korkea-asteen tutkinnon suorittaneen määrän väheneminen ei vielä laskisi korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuutta kuin 0,7 prosenttiyksikköä, kun kuviosta 1 nähdään että korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on laskenut 2,9 %-yksikköä. Muu muutos johtuu 30-34 vuotiaiden ikäluokan kasvusta vuodesta 2010 vuoteen 2015 yhteensä 17 655 hengellä (vuonna 2010:339 277 ja vuonna 2015: 356 932). Näyttäisi siis siltä, että korkeakoulujärjestelmä ei ole kyennyt vastaamaan kasvaneen ikäluokan tarpeeseen korkeakoulutuksesta. Miksi korkeakoulutusta ei sitten aikanaan laajennettu vastaamaan kasvavaa ikäluokkaa?

Vuonna 2015 30-34 vuotiaiden ikäryhmä koostuu vuosina 1981-1985 syntyneiden kohortista. Tämän kohortin kehittymistä on seurattu kuviossa 4.

kuvio-4
Kuvio 4.

Kuviosta 4. pystyy huomaamaan, että vuosina 1981-1985 syntyneiden kohortti oli vuonna 2005 (jolloin he olivat 20-24 vuotiaita) huomattavasti pienempi (23 000 henkeä) kuin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2015. Tuon ikäisten kohorteissa väestömäärän muutokset tulevat pääosin muuttoliikkeestä, tässä tapauksessa Suomen kansalaisten osuus on pysynyt koko ajan samassa suuruusluokassa (322 000- 324 000), muuttuva tekijä on ollut ulkomaalaisten määrän lisäys 24 000 ihmisellä (vuonna 2005 ulkomaalaisia oli 9200 ja vuonna 2015 heitä oli jo 33 480 henkeä). Vuonna 2015 Suomeen väestöön kuuluvista 30-34 vuotiaista ulkomaalaisista siis 73 % on saapunut Suomeen edellisen kymmenen vuoden aikana. Suomen väestön kansainvälistyminen on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2010 vastaavassa 30-34 vuotiaiden kohortissa ulkomaalaisia oli 10 000 vähemmän, eli 23 300.

Jos katsoo vuonna 2015 Suomen väestöön kuuluvien 30-34 vuotiaiden  ulkomaalaisten koulutustasoja, huomaa että heistä korkeakoulutettuja on ainoastaan 22 %. Tosin koulutustasoltaan ryhmään ”tuntematon” heistä menee peräti 64 prosenttia. Aiemmassa Tilastoneuvos kirjoituksessa on ollut puhe Tilastokeskuksen tutkintorekisterin alipeitosta ulkomailla suoritettujen tutkintojen osalta. Tässä on todennäköisesti kyse samasta ilmiöstä, suuresta osasta tänne muuttaneista ulkomaalaisia emme tiedä mikä on heidän tutkintotasonsa. EU-maiden kansalaisia heistä on vajaat 40 %, muiden maiden kansalaisia loput. Ryhmässä jonka tutkinto on tuntematon, suhteet menevät samalla lailla.

Tilastokeskuksen oma arvio alipeitosta perustuu heidän tekemään UTH-tutkimukseen. ”UTH-tutkimuksen tietojen perusteella voi todeta, että toisen asteen ja korkea-asteen tutkintojen määrässä ja osuudessa on voimakasta alipeittoa tutkintorekisterissä. Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden (75 000) ja korkea-asteen koulutuksen saaneiden (71 000) 25–54-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten osuudet ja lukumäärät lähes kaksikertaistuvat, kun tutkintorekisterin tietoja täydennetään haastattelutiedoilla”.

https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-11-02_002.html#_ga=1.247513671.1129143481.1473864675

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen alipeitto Tilastokeskuksen tutkintorekisterissä herättää tietysti kysymyksen myös ulottuuko alipeitto Suomen kansalaisten ulkomailla suoritettuihin tutkintoihin. Suomen kansalaisten osalta tutkinto-tieto on tuntematon tai henkilöillä ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa yhteensä 38 000 ikäryhmään 30-34 vuotiaat kuuluvalla henkilöllä. Tämän ryhmän osuus on pienoisessa nousussa vuodesta 2010, jolloin heitä oli 35 500. Osa ryhmään kuuluvista on henkilöitä joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa, mutta kun katsoo tuoreimpia saatavilla olevia työssäkäyntitietoja vuodelta 2013, niin tutkinto tuntematon- ryhmään kuuluvista yli 3000 henkilöä tekee johtajan, asiantuntijan tai erityisasiantuntijan töitä. On mahdollista että näistä monella olisi jokin perusasteen jälkeinen tutkinto, jota ei kuitenkaan ole merkitty Tilastokeskuksen tutkintorekisteriin. Mittakaavaa tälle antaa se, että 3000 henkilön lisäys korkeakoulutettujen joukkoon 30-34 vuotiaiden populaatiossa tarkoittaisi vajaan 1 prosenttiyksikön lisäystä korkeakoulutettujen osuuteen.

Yhteenveto

Tässä kirjoituksessa on tarkasteltu mitä tilastollisia erityispiirteitä on otettava huomioon 30-34 vuotiaiden korkeakoulutettujen osuuden pienentymisessä viime vuosina. Vuodesta 2010 vuoteen 2015 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on pienentynyt 2,9 prosenttiyksikköä 42,7 prosentista 39,8 prosenttiin. Lukujen tulkinnassa tarkasteltiin opistoasteen koulutuksen muuttumista ammattikorkeakoulutukseksi sekä ulkomaalaisten ja ulkomailla suoritettujen tutkintojen vaikutusta osuuden pienenemisessä.

Ensimmäinen havainto on, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintomäärät ovat olleet nousutrendillä jo usean vuoden ajan. Samoin 30-34 vuotiaiden kohortissa yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintojen suorittaneiden absoluuttiset määrät ovat olleet nousussa. Kuitenkin 30-34 vuotiaiden kohortissa oli vielä vuonna 2010 suuri määrä henkilöitä (12 700), jotka olivat ehtineet 1990-luvun loppuvuosina suorittaa opistotutkintoja. Ammattikorkeakoulukoulutuksen volyymin kasvu ei ole täysin kyennyt paikkaamaan opistoasteen tutkintojen määrän vähenemistä 30-34 vuotiaiden ikäryhmässä. Vuonna 2010 30-34 vuotiaiden kohortissa lukumääräisesti suurin opistoasteen tutkinto oli merkonomin tutkinto. Vuosina 2010-2015 tradenomin tutkinnon suorittaneiden määrä ei ole 30-34 vuotiaiden kohortissa kasvanut vastaavalla määrällä kuin opistoasteen merkonomitutkintojen määrä on vähentynyt. Toisaalta vastaavalla aikajaksolla ammatillisena perustutkintona suoritettujen merkonomin tutkintojen määrä on kutakuinkin korvannut opistoasteen merkonomin tutkintojen määrän.

Edellä kuvattu opistoasteen tutkintojen suorittaneiden määrän väheneminen absoluuttisesti enemmän kuin korkeakoulututkintojen suorittaneiden määrä on kasvanut ei kuitenkaan selitä vuosien 2010-2015 välistä 30-34 vuotiaiden korkea-asteen suorittaneiden osuuden vähenemistä kuin neljänneksen. Valtaosa vähenemisestä selittyy sillä, että 30-34 vuotiaiden kohortti on lukumääräisesti yli 17 000 ihmistä suurempi vuonna 2015 kuin 30-34 vuotiaiden kohortti vuonna 2010. Kohorttien eroista yli puolet (10 000) johtuu ulkomaalaisten kasvaneesta muuttamisesta Suomeen. Väestön koulutusrakenteen kuvaamisen suhteen tällä on merkitystä, koska Tilastokeskuksen tutkintorekisterissä on alipeittoa ulkomaalaisten suorittamien tutkintojen osalta. Ulkomaalaisista 64 %:n osalta ei ole tietoa heidän suorittamistaan tutkinnoista, vain 22 %:lla on tieto korkea-asteen tutkinnon suorittamisesta. Tilastokeskuksen arvio on, että todellisuudessa korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus voisi olla lähes kaksinkertainen tutkintorekisterin tietoihin nähden. Mikäli korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus laskettaisiin vain Suomen kansalaisista joiden osalta tutkintorekisterin tiedot pitävät varmemmin paikkaansa, niin osuus olisi vuonna 2015 41,7 %. Pienemmässä mittakaavassa sama ilmiö ulkomailla suoritettujen tutkintojen alipeitosta tutkintorekisterissä koskee tosin myös suomalaisia.

Vaikka kattavat rekisteritiedot ovat syystäkin yksi suomalaisten ylpeydenaiheista, koulutusrakenteen tilastoinnissa näyttäisi olevan viitteitä siitä, että kansainvälistyminen ja muualla kuin Suomessa suoritetut tutkinnot asettavat haasteita Suomen väestön koulutusrakenteen kuvaamiselle. Euroopan unionin puitteissa korkeakoulutettujen osuutta mitataan survey-tutkimuksena kaikkien maiden osalta johtuen juuri siitä, että kaikissa maissa ei ole kattavia rekisteriaineistoja. Survey-tutkimuksiin liittyy omat epäkohtansa ja alipeittonsa, mutta on huomattavaa että korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on tällä mittaustavalla pysynyt Suomen osalta stabiilina koko 2010-luvun (vuonna 2010 45,7 % ja 2015 45,4 %).

Summa summarum, huolimatta 30-34 vuotiaiden korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden indikaattorissa nähtävillä olevasta laskutrendistä, yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa koulutettujen nuorten absoluuttinen määrä on hienoisella nousutrendillä. Vuonna 2016 ammattikorkeakouluissa suoritettiin toisena vuotena peräkkäin yli 23 000 amk-tutkintoa, taso jonne ei ole ennen päästy. Yliopistoissa puolestaan suoritettiin toisena vuotena peräkkäin yli 15  000 ylempää korkeakoulututkintoa, taso jonne ei ole ennen päästy lukuunottamatta vuoden 2008 tutkintorakenneuudistuksesta johtunutta piikkiä. Myös suoritettujen tohtorin tutkintojen määrät ovat lyöneet ennätyksiä viime vuosina. Se onko tämä taso riittävä/sopiva on tietysti oma keskustelunsa. Siihen voit osallistua mm. opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämän korkeakoulutuksen visiotyön yhteydessä. Korkeakoulujen visiotyön verkkoaivoriihi

 

Erilaisia yliopisto-opiskelijoiden ryhmiä

Yliopistojen opiskelijat ovat heterogeeninen joukko. Valtaosa opiskelijoista menee yliopistoon toisen asteen tutkinnon (yleensä ylioppilastutkinto) suorittamisen jälkeen, suorittaa tutkintonsa yliopistossa tietyssä ajassa ja siirtyy tämän jälkeen työelämään. Heidän opintopolkunsa vaihtelevat toisen asteen ja yliopiston välisen ajan suhteen sekä opintojen keston suhteen. Näiden ”normaalilla” opintopolulla olevien lisäksi yliopistojen opiskelijoista löytyy ainakin kaksi hiukan erityyppistä opiskelijaryhmää. Toista ryhmää määrittää se, että he ovat ennen yliopistoon menoa joko opiskelleet jossain korkeakoulussa tai sitten suorittaneet jo toisen korkeakoulututkinnon. Toista erityisryhmää määrittää se, että heidän opintojensa alusta on kulunut jo hyvinkin pitkä aika. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan sitä kuinka suuria nämä kaksi edellä mainittua ryhmää ovat ja miten he eroavat muista opiskelijoista opintojen etenemisen suhteen.

Ensikertaisia korkeakouluopiskelijoiden ja ei-ensikertaisia korkeakouluopiskelijoiden määriä on jo tarkasteltu aiemmissa blogi-kirjoituksissa. Kuviossa 1 nähdään että noin 30 %:lla opiskelijavalinnoissa paikan vastaanottaneilla opiskelijoilla on aiempia korkeakouluopintoja taustalla. Noin 4 %:lla on aiempi ylempi korkeakoulututkinto, 7 %:lla aiempi muu korkeakoulututkinto ja 20 %:lla aiempi opiskeluoikeus korkeakouluissa. Kun katsotaan yliopistojen kaikkia perustutkinto-opiskelijoita, niin heistä 8 %:lla on aiempi ylempi korkeakoulututkinto, eli kaksinkertainen osuus suhteessa sisään menijöihin.

kuvio-1

Kuviossa 2 tarkastellaan opiskelijoiden opintomenestystä heidän aiemman korkeimman tutkintonsa mukaan jaoteltuna. Kuviosta nähdään että vanhan laskentatavan mukaan lasketulla 55 opintopistettä ed. lukuvuonna suorittaneiden tarkastelussa aiemman korkeakoulututkinnon suorittaneet menestyvät huomattavasti huonommin kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneet

kuvio-2_

Toisen erityisryhmän muodostavat ne opiskelijat, joiden opintojen alusta on kulunut jo huomattavasti enemmän kuin opintojen tavoitteellinen suoritusaika on. Kuviossa 3 on opiskelijat jaoteltu sen mukaan kuinka pitkä aika on kulunut heidän kirjautumisestaan yliopistoon ensimmäistä kertaa. Kuviosta nähdään muutama asia. Ensinäkin, yliopistojen opiskelijamäärä on jatkanut tasaista pienenemistään myös tutkintorakenneuudistuksen määräajan (vuonna 2008) jälkeen. Yliopistojen opiskelijamäärän pienenemisen myötä 0-5 vuotta opiskelleiden osuus on noussut, ollen vuonna 2016 yhteensä 72 %. Mutta kuviosta huomataan myös, että yli 11 v. opiskelleiden absoluuttinen ei ole vähentynyt samassa tahdissa, vaan heidän osuutensa on jopa kasvanut ollen vuonna 2016 yhteensä 12 % perustutkinto-opiskelijoista. Vuonna 2005 tuli voimaan lainsäädäntö opintoaikojen rajauksesta, mutta tämä ei koske ennen 1.8.2005 alkaneita opinto-oikeuksia.

kuvio-3

Opintoprofiililtaan nämä yli 11 v. opiskelleet eroavat merkittävästi tuoreemmasta opiskelijapopulaatiosta kuten kuviosta 4 nähdään. Heistä 64 % ei suorittanut edellisenä lukuvuotena yhtään opintopistettä. Tämä tarkoittaa yli 10 000 opiskelijaa.

kuvio-4

Yllä on kuvattu kahta opintoprofiililtaan erilaista yliopisto-opiskelijoiden ryhmää. Toinen ryhmä koostuu opiskelijoista joilla on jo aiempia korkeakoulututkintoja suoritettuna ja toinen ryhmä koostuu opiskelijoista joiden opintojen aloittamisesta on kulunut kauan aikaa. Aiempi ylempi korkeakoulututkinto on suoritettuna 8 %:lla opiskelijoista ja yli 11 v. opiskelleita on 12 % perustutkinto-opiskelijoista. Puolitoista prosenttia kuuluu molempiin ryhmiin, mutta yhdessä nämä ryhmät muodostavat lähes 20 % kaikista yliopistojen opiskelijoista. Näiden ryhmien olemassaololla on oma korkeakoulupoliittinen mielenkiintonsa, mutta lisäksi ryhmillä on vaikutus tiettyihin indikaattoreihin, joilla kuvataan korkeakoulujärjestelmää. Opiskelijoiden suhde opetus- ja tutkimushenkilökuntaan oli vuonna 2015 yhteensä 7,7 (136 900 7/ 17 740). Jos opiskelijamäärästä poistetaan yli 11 v. opiskelleet (jotka lukujen perusteella eivät osallistu kovinkaan aktiivisesti opiskeluun), suhdeluku putoaa 6,8 opiskelijaan per opetus- ja tutkimushenkilökunnan henkilötyövuosi. Myös opintonsa keskeyttäneiden osuuden suoraviivainen laskenta koko opiskelijavolyymista tuottaa osin harhaisia lukuja, koska suhteuttavana tekijänä toimiva kokonaisopiskelijamäärä muuttuu hitaasti johtuen edellä kuvatuista ikiopiskelijoista. Toisaalta aiemman korkeakoulututkinnon suorittaneilla on suurempi todennäköisyys keskeyttää opintonsa. Vuonna 2011 aloittaneista aiemman ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 20 % oli keskeyttänyt opintonsa 3,5 vuoden kuluttua aloittamisesta. Vastaava luku pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneilla oli 3, 5 %.

Tässä kirjoituksessa on tarkasteltu erilaisia yliopisto-opiskelijoiden ryhmiä. Opiskelijoiden joukosta nostettiin esille kaksi profiililtaan erilaista ryhmää. Toinen koostui aiemman ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista opiskelijoista ja toinen yli 11 v. opiskelleista opiskelijoista. Yhdessä nämä ryhmät muodostavat lähes 20 % yliopistojen perustutkinto-opiskelijoista. Näiden ryhmien opintoprofiilit poikkeavat muista opiskelijoista opintoaktiivisuuden osalta. Ryhmillä on vaikutus yliopistojärjestelmää kuvaaviin indikaattoreihin, kuten opiskelja/opetus- ja tutkimushenkilöstösuhde sekä keskeyttäneiden osuus.