Opiskelija-opetustutkimushenkilöstö suhteesta

Vaikka erilaiset avoimet oppimisalustat tekevät voimakkaasti tuloaan korkeakouluihin ja korkeakoulutuksen muodot ovat murroksessa, korkeakoulu on kuitenkin edelleen lähtökohtaisesti opiskelijoiden ja opetus- ja tutkimushenkilöstön muodostama koulutus- ja tutkimusympäristö. Näin ollen yksi keskeinen korkeakouluja kuvaava tunnusluku on opiskelijoiden ja opetus- ja tutkimushenkilöstön (akateeminen henkilöstö) suhdeluku.

EU:n tukema mainio ETER-tietokanta (https://www.eter-project.com/) antaa mahdollisuuden vertailla eri maiden korkeakoulujen opiskelija/opetus- ja tutkimushenkilöstön suhdelukuja. Yliopistoissa opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtäviin kuuluu ammattikorkeakouluja voimakkaammin tutkimustyö, joten vertailu on syytä tehdä erikseen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Eri maiden tilastointia on ETERissä harmonisoitu mahdollisimman paljon, mutta opetus- ja tutkimushenkilöstön tilastoinnin osalta yksi merkittävä erottava tekijä jatko-opiskelijoiden kuuluminen tilastoitavaan henkilöstöön. Suomessa suuri osa tutkijakoulutettavista lasketaan mukaan henkilöstöön (tutkijanuraporras I), joten vertailu kannattaa tehdä ensisijaisesti vastaavalla tavalla jatko-opiskelijoita kohtelevien maiden kanssa.

Yliopistojen opiskelija-opetushenkilöstön suhde maittain

Yliopistojen osalta Suomen luvut näyttävät kv-vertailussa suhteellisen hyviltä, suhdeluku on 7,5 opiskelijaa per opetus- ja tutkimushenkilöstön henkilötyövuosi. Keskeisistä verrokeista vastaava luku on Alankomaissa 10,6 ja Norjassa 8,8. Pienempi vertailuluku löytyy sen sijaan Sveitsistä (4,5) ja Belgiassa (5,6). Yliopistokohtaisesti teknisillä yliopistoilla ja Taideyliopistolla suhdeluvut ovat pieniä (Aallolla 5,5 ja Taideyliopistolla 4,5). Sen sijaan kauppatieteisiin ja yhteiskuntatieteisiin orientoituneilla yliopistoilla suhdeluvut ovat suurempia (Hanken ja Vaasan yliopisto 18,3 ja 18,3). Monialayliopistoista pienin suhde on HY:llä (7,2), vaikkakin erot monialayliopistojen välillä ovat pieniä.

Erilaisten ranking-listojen kärkiyliopiston suhdeluvut ovat huomattavasti pienempiä (esim. Zurichin yliopisto 5,2; Oxfordin yliopisto 3,3; Cambridgen yliopisto 2,6) mutta esim. suhteessa moneen hollantilaiseen rankingien top-100 listoilta löytyvään yliopistoon suomalaisten yliopistojen suhdeluvut ovat täysin vertailukelpoisia. Sekin on huomattava, että monessa yliopistorankingissä opiskelija/opetus- ja tutkimushenkilöstön suhdeluku on yksi laskentaan vaikuttavista tekijöistä.

Ammattikorkeakoulujen opiskelija-opetushenkilöstön suhde maittain

Myös ammattikorkeakoulujen osalta Suomen luvut ovat kansainvälisten verrokkien tasolla, Suomen keskiarvo 19,7; hieman pienempi kuin Alankomaissa ja Saksassa (21,7 ja 22,1) mutta hiukan isompi kuin Irlannissa tai Norjassa (16,1 ja 19,4). Ammattikorkeakoulujen osalta sote-painotteisissa korkeakouluissa suhdeluvut ovat pienimpiä (Humak 15,1, Diak 18,5 ja Lapin AMK 17,8) ja kaupan ja hallinnon aloihin keskittyneissä suurimpia (Haaga-Helia 25,7). Ylipäätään suhdelukujen erot ovat suhteellisen pieniä ammattikorkeakoulujen välillä.

 

Tekninen huomio: Kuvia klikkaamalla näet visualisoinnin uudessa ikkunassa, jossa pääse suodattamaan ja porautumaan eri maiden yliopistoihin ja ammattikorkeakoulujen suhdelukuihin. Oletusnäkymässä näet vuoden 2014 tilanteen kaikkien korkeakoulujen osalta. Oikean yläkulman alasvetolaatikoista voit suodattaa näkymää vuoden, sektorin tai tohtoriopiskelijoiden huomioimisen henkilöstössä mukaan. Oikean alakulman taulukossa voi porautua yksittäisen korkeakoulun tietoihin klikkaamalla taulukon oikeasta reunasta alas osoittavan nuolen päälle ja tuplaklikkaamalla maata. Takaisin ylemmälle tasolle pääsee vasemman reunan ylös osoittavasta nuolesta.

Kielivaranto keskuudessamme – vieraskieliset opiskelijat tutkintoon johtavassa koulutuksessa

Kansainvälisyyden, maahanmuuton, kielivarannon ja monikulttuurisuuden seuraaminen on yksi koulutustilastojen lukuisista tarkastelumahdollisuuksista.

Ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita seurataan Vipusessa esimerkiksi koulutuksen kansainvälisyys-sivustolla: https://vipunen.fi/fi-fi/yhteiset/Sivut/Kansainvälisyys.aspx , täällä avautuvat raportit kertovat koulutuksen kansainvälisyydestä monipuolisesti – opiskelijoiden ja uusien opiskelijoiden osalta kansalaisuuden, äidinkielen sekä syntymämaan mukaan. Julkisessa keskustelussa ulkomaalaistaustaisuus niputetaan ja sekoitetaankin yhdeksi tekijäksi, mutta kuten kuvassa 1 (Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrä) näkyy, on vissi ero siinä puhutaanko ulkomaalaisista, vieraskielisistä vai ulkomailla syntyneistä opiskelijoista.  Yhteistä kaikille näille kaikille seurattaville lukumäärätiedoille on se, että määrät ovat jo viiden vuoden tarkastelujakson aikana kasvaneet rajusti. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa (toinen ja korkea-aste) opiskeli vuonna 2010 45 700 ulkomailla syntynyttä opiskelijaa – vuonna 2015 heitä oli jo 60 100. Kasvu näkyy erityisesti ammatillisessa koulutuksessa, tarkastelujakson aikana ulkomailla syntyneiden opiskelijoiden määrä on noussut 17 500 opiskelijasta yli yhdeksällä tuhannella 26 600:een opiskelijaan.

Porautuessa tarkemmin ammatillisen koulutuksen lukuihin huomataan varsin reipas kasvu  vieraskielisten opiskelijoiden määrässä (kuvaa klikkaamalla voi tarkastelujoukkoa rajoittaa mielin määrin). Vuonna 2010 ammatillisessa koulutuksessa opiskeli reilut 14 000 vieraskielistä opiskelijaa ja vuonna 2015 jo 24 600. Kasvua oli näin ollen viidessä vuodessa 75 %, 10 500 opiskelijan verran.

(kuva 1. ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrä. Klikkaamalla kuvaa voit tarkastella tietoja tarkemmin.)

Toista astetta (lukiokoulutus ja ammatillinen koulutus) kokonaisuutena tarkasteltaessa havaitaan se, että ulkomaalaistaustaiset opiskelijat ovat vahvasti keskittyneet ammatilliseen koulutukseen. Esimerkiksi ulkomailla syntyneistä toisen asteen opiskelijoista lukiokoulutuksessa oli ainoastaan 14 % (4 370), ulkomaalaisista 10 % (1 900) ja vieraskelisistä 17 % (5 300). Toisen asteen valinnat ja opintomenestys heijastuvat korkea-asteelle siirtymiseen ja valintoihin. Asiaa selvitettiin tarkemmin opetus- ja kulttuuriministeriön Valmiina valintoihin I ja II – työryhmämuistioissa. Raportissa nostettiin esiin mm. se, että ammatillisen toisen asteen koulutuksen suorittaneet päätyvät todennäköisemmin ammattikorkeakouluun (44 % paikan vastaanottaneista ammatillinen tutkinto) kuin yliopistoon (noin kymmenellä prosentilla paikan vastaanottaneista ammatillinen tutkinto).

Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden kokonaiskoulutuspolkua ajatellen toisen asteen koulutuksen läpäisyn merkitys on keskeinen. EU-komission koulutuksen seurantaraportissa Suomen osalta nostettiin esiin ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien huonommat oppimistulokset ja koulutuksen keskeyttäminen. Suomi on saavuttanut keskimääräisen tavoitteen (alle 10 %) koulunkäynnin keskeyttämisen vähentämisestä 18–24-vuotiaiden ikäryhmässä, mutta ulkomailla syntyneiden koulunkäynnin keskeyttämisessä jäädään kauas tavoitteesta. Suomessa syntyneistä opinnot keskeyttää 9 %, kun ulkomailla syntyneistä vastaava luku on 18 %. Toisin kuin Euroopassa keskimäärin, ulkomailla syntyneiden koulutuksen keskeyttämisprosentti on kasvanut vuoden 2012 tasosta.

Kuvassa 2 (opiskelijat äidinkielen mukaan) on nähtävissä muiden kuin suomea/ruotsia äidinkielenään puhuvien osuudet äidinkielen mukaan, eli kuinka suuri osuus vieraskielisistä tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoista puhuu äidinkielenään esimerkiksi somalia tai kiinaa. Toisen ja korkea-asteen vieraskielisistä opiskelijoista suurin osa (21 %, 11 300) puhuu äidinkielenään venäjää, viroa puhuu 8,7 %, englantia 5,4% ja somalia 5 % opiskelijoista. Kieliprofiilit eroavat koulutuslajeittain ja asteittain, tarkasteltaessa pelkästään ammatillista koulutusta huomataan että vironkielisten osuus on suurempi (15 %) ja somalin jälkeen eniten puhutut äidinkielet ovat arabia (5,2 %), thai (4,3 %) ja kurdi (4,2 %).  Lukioissa venäjän (21 %) jälkeen puhutuin äidinkieli on somali 13,8 %. Korkea-asteella kielivalikoima muuttuu, ammattikorkeakouluissa venäjän (26,5 %) jälkeen listalla suosituimpana on vietnam (12,1 %) ja englanti (8,7 %). Yliopistoissa kielipaletti on tasaisemmin jakautunut, äidinkielenään venäjää puhuu 11,7 %, kiinaa 8,1 %, englantia 6,5 % ja persiaa 3,9 %.

(kuva 2. Opiskelijoiden osuus äidinkielen mukaan top 20. Suodattimien avulla ja kuvaa klikkailemalla voit tarkastella opiskelijoiden osuutta äidinkielen mukaan tarkemmin.)

Mitattaessa kansallista kielivarantoa on hyvä pitää mielessä kuinka paljon koulutusjärjestelmässämme ja väestössämme on vieraiden kielien taitureita. Kaikkea ei tarvitse opettaa kun osaajia löytyy suomalaisista oppilaitoksista. Kuinka moni arvasi, että vuonna 2015 tutkintoon johtavassa koulutuksessa toisella ja korkea-asteella opiskeli 2 300 kiinaa, 1 500 kurdin kieltä tai 1 900 persiaa äidinkielenään puhuvaa opiskelijaa? Harkitut kansainvälistymislinjaukset ja globaali maahanmuutto tulevat jatkossakin heijastumaan suoraan suomalaiseen yhteiskuntaan ja koulutusjärjestelmään. On todennäköistä että tulevaisuudessa suomalaisten oppilaitoksissa opiskelee yhä enenevissä määrin ulkomaalaistaustaisia opiskelijoita vielä nykyistäkin moninaisemmista taustoista.

(Kuva 3. Ulkomaalaistaustaisten osuus kaikista opiskelijoista koulutusaloilla)

Linkit:

Vipusen sektorikohtaisilta sivuilta löytyy tietoa ulkomaalaisista ja ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista ja tutkinnoista. Tietojen esittämistaso vaihtelee sektoreittain tilastokäytäntöjen, sektoreiden erityispiirteiden ja tarpeiden mukaisesti.

Valmiina valintoihin (I & II)

EU-komission koulutuksen seurantaraportti:

 

Korkeakoulukolmikko Tampereelta – matkalla Tampereen uudeksi yliopistoksi 2019

Tampereella 20.4.2017 allekirjoitettu sopimus Tampereen korkeakoulusäätiön perustamisesta on merkittävä askel tamperelaisten korkeakoulujen yhdistymisessä ja suomalaisessa korkeakoulukentässä. Säätiöön on tarkoitus yhdistää Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto. Ne muodostavat uuden yliopiston, joka omistaa pääosin myös Tampereen ammattikorkeakoulun (Tamk). Näin syntyvän uuden yliopiston on tarkoitus aloittaa toimintansa vuoden 2019 alusta lähtien.  Tampereen uudeksi yliopistoksi nimetty yliopisto tuo Suomen korkeakoulukenttään monella tapaa ainutlaatuisen uuden toimijan.

Alla olevissa taulukoissa on lyhyesti kuvattu Tampereen yliopistokonsernin toimintaa  sen perustana olevien korkeakoulujen tilastojen (vuosi 2016) perusteella. Aineistot on koottu olemassa olevista tuoreimmista tilastotiedoista Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston sekä Tampereen ammattikorkeakoulujen tiedot yhdistämällä.

Teknisenä yksityiskohtana on hyvä pitää mielessä se, että Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijat eivät ole Tampereen uuden yliopiston opiskelijoita, kylläkin Tampereen yliopistokonsernin opiskelijoita. Tamk:n opiskelijat ovat jatkossakin itsenäisen Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Kuvissa kaikkien tamperelaisten korkeakoulujen tiedot on laskettu yhteen.

Luokituksena käytetään vuonna 2016 käyttöönotettua, ISCED-luokitukseen pohjautuvaa, ohjauksen ala- luokittelua, jolla opetus- ja kulttuuriministeriö korvaa ohjauksessa ja tilastoinnissa aiemmin käytössä olleet opetushallinnon 1995 ja 2002 luokitukset. Jo lyhyelläkin tilastovilkaisulla huomaa Tampereen yliopistokonsernin olevan vahvasti monialaisen, kansainvälisen ja Suomen korkeakoulukentällä mittavan toimijan.

 

 

Tampereen konserni osuus opiskelijoista

Kuva 1. Tampereen yliopistokonsernin osuus Suomessa korkeakoulututkintoon johtavan (ammattikorkeakoulu- ja yo-tutkinnot pl. tutkijakoulutus) koulutuksen opiskelijoista 2016.

Kuva 2. Korkeakoulujen tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijat 2016.

Kuvista 1 ja 2 näkee Tampereen yliopistokonsernin opiskelijamäärän suhteessa muihin suomalaisiin korkeakouluihin. Tamperelaisen korkeakoulukolmikon yhteenlaskettu opiskelijamäärä tekisi Tampereen yliopistokonsernista, Helsingin yliopiston jälkeen, Suomen toiseksi suurimman korkeakoulun vuonna 2016.  Tampereen yliopistokonsernissa opiskelee hieman reilu 10% kaikista Suomen korkeakouluopiskelijoista, yksittäisillä ohjauksen aloilla osuus on huomattavasti suurempi – esim. yhteiskunnallisilla aloilla yli 20%.  Samaten tekniikan alalla opiskelijoiden osuus valtakunnallisesta opiskelijamäärästä (17%) on huomattava.  Luvuissa ovat mukana vain tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijat.

Tampereen uusi liikkuvuus 2

Kuva 3: Korkeakouluopiskelijoiden liikkuvuusjaksot 2016.

Kuvassa 3 on nähtävissä korkeakouluopiskelijoiden tutkintoon liittyvät opiskelu- ja harjoitteluvaihdot, joiden kesto on yli kolme kuukautta. Vuonna 2016 Tampereen kolme korkeakoulua on toiminut joko lähtö- tai saapumiskohteena lähes 2200:lle korkeakouluopiskelijan liikkuvuusjaksolle.

Yllä olevissa graafeissa lyhyesti esitellyt aineistot löytyvät Vipusesta korkeakoulusektorirajat ylittävältä ”korkeakoulutus ja tk-toiminta”- sivustolta. Sivukokonaisuutta rakennetaan parhaimmillaan, tällä hetkellä korkeakoulujen yhteisilta sivuilta löytyy tietoja korkeakoulujen aloittaneista, opiskelijoista ja tutkinnoista sekä opiskelijaliikkuvuudesta. Mitä korkeakoulusektoria yhdistäviä tietoja sinä haluaisit tarkastella yhteisiltä raporteilta?

Lue lisää:

OKM: Tampereen korkeakoulusäätiö perustettiin: http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tampereen-korkeakoulusaatio-perustettiin

Vipunen: Korkeakoulutuksen yhteiset ja tk-toiminta- sivusto: https://vipunen.fi/fi-fi/korkeakoulutuksen-yhteiset-ja-tk-toiminta

Editoitu 26.4.2017 klo 11.25 lisäämällä tiedot korkeakoulukonsernista

Väestön koulutustasosta

Kuvio 1
Kuvio 1.

Ylläolevassa kuvassa on vuosilta 2005-2015 volyymiltään isoimpien korkeakoulututkintojen suoritusmääriä sekä väestön koulutusrakennetta kuvaava indikaattori 30-34 vuotiaiden korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuudesta. Jälkimmäisen indikaattorin laskusuunnasta ovat erinäiset tahot olleet huolissaan, koska korkeaa koulutustasoa on totuttu pitämään suomalaisen yhteiskuntajärjestelmän yhtenä vahvuutena. Väestön koulutustasoindikaattorin laittaminen samaan kuvaan pikemminkin noususuunnassa olevien korkeakoulututkintojen määrän kanssa herättää kuitenkin tarkastelemaan ilmiötä tarkemmin.

Ensimmäisenä on syytä määritellä mitä väestön koulutustasoindikaattorissa lasketaan. Indikaattorissa olevalla käsiteellä ”väestö” tarkoitetaan Suomen alueella vakinaisesti asuvaa väestöä. Ne henkilöt, joilla väestötietojärjestelmän mukaan oli kotipaikka Suomessa vuodenvaihteessa 31.12., kuuluvat ko. vuoden väestöön kansalaisuudestaan riippumatta; samoin ne Suomen kansalaiset, jotka asuvat tilapäisesti ulkomailla. Ulkomaalaisella on kotipaikka Suomessa, jos hänen oleskelunsa on tarkoitettu kestämään tai on kestänyt vähintään yhden vuoden. ”Korkea-asteen tutkinto” sisältää yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen myöntämät korkeakoulututkinnot sekä lisäksi vanhat opistoasteen tutkinnot. Opistoasteen tutkintoja ei Suomessa enää myönnetä, niitä myöntäneet ammatilliset opistot korvautuivat ammattikorkeakouluilla 1990-luvun lopussa. Kansainvälisen vertailun kannalta on huomioitava, että useassa muussa maassa on vielä olemassa suomalaisia korkeakoulututkintoja suppeampia lyhyitä korkeakoulututkintoja. Tilastokeskuksen tutkintorekisterissä on aina henkilön ylin suoritettu tutkinto. Siitä syystä esim. yliopiston kandidaatin tutkinnon suorittaneiden osuus on suhteellisen pieni.

Kuten kuviosta 1 näkyy, vuodesta 2010 vuoteen 2015 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on laskenut 2,9 prosenttiyksikköä. Kuviossa 2 on avattu miten muutos näkyy eri korkea-asteen tutkintojen suorittaneissa.

Kuvio_2.png
Kuvio 2.

Kuviosta 2 näkyy että vuodesta 2010-2015 yliopistojen myöntämien ylempien korkeakoulututkintojen osuuksissa on pieni pudotus 15,0 prosentista 14,8 prosenttiin. Tätä kompensoi kandin tutkintojen osuuden nousu 1,9 prosentista 2,5 prosenttiin. Kandidaatin tutkinto on suurimmalle osalle yliopistossa välitutkinto, vuonna 2015 vain 20 %:n  kandidaatin tutkinto oli lastentarhantarhaopettajan, farmaseutin tai oikeusnotaarin tutkinto. Joten ko. tutkinnon suorittaneiden osuuden nousu ja maisterin tutkinnon suorittaneiden osuuden pieni väheneminen kertoo siitä, että entistä useampi keskeyttää opinnot kandidaatin tutkinnon jälkeen (toiset tilastot kertovat ettei näin ole) tai että entistä useampi yliopisto-opiskelija ei ole ehtinyt suorittaa kuin kandidaatin tutkinnon 30-34 ikäryhmään mennessä. Ammattikorkeakoulututkintojen suorittaneiden osuus on aikajaksolla hiukan nousussa (20,7 % vuonna 2010 ja 20,9 % vuonna 2015), mutta toisaalta on huomattava että vuonna 2012 ammattikorkeakoulututkintojen suorittaneiden osuus oli 21,5 %.

Selkeimmin kuviosta 2 nousee esille suurin syy korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuuden pienentymiselle; opistoasteen tutkintojen suorittaneiden määrä on vähentynyt aikajaksolla 3,8 prosentista käytännössä nollaan (0,2 %). Tämä kehitys on luonnollista, koska opistoasteen koulutus lakkasi jo vuosituhannen vaihteessa. 2000-luvun aikana suoritetuiksi merkityt opistoasteen tutkinnot ovat pääosin jonkinasteisia tilastollisia virhemerkintöjä. Vuonna 2010 ikäluokka 30-34 vuotiaat koostui vuosina 1976-1980 syntyneistä henkilöistä, jotka olivat viimeisiä ikäluokkia jotka ehtivät opistotutkinnon suorittaa. Lukumääräisesti opistoasteen tutkinnon suorittaneita vuonna 2010 oli 12 700. Näistä suurin osa (45 %) oli merkonomin opistotutkinnon suorittaneita.

Ammattikorkeakoulututkinnot pääosin korvasivat koulutusjärjestelmässä opistotutkinnot. Lukujen perusteella näyttäisi siltä, että ammattikorkeakoulutus ei ole kuitenkaan täysin korvannut kaikkea opistoasteen koulutusta, erityisesti kaupallis-hallinnollisilla aloilla. Merkonomi -nimeke on säilynyt ammatillisen perustutkinnon nimikkeenä. Merkonomi-tutkinnon ammatillisena perustutkintokoulutuksena suorittaneiden osuus 30-34 vuotiaissa on noussut vuosina 2010-2015 lukumääräisesti yli 4000 henkilöllä. Näyttäisi siltä, että aiemmin opistoasteen tutkintona suoritettu merkonomikoulutus on siirtynyt ammattikorkeakoulujen tradenomitutkintojen lisäksi suoritettavaksi ammatillisena perustutkintokoulutuksena. Vuonna 2010 30-34 vuotiaiden kohortissa olleista opistoasteen merkonomeista 34 % työskenteli johtajan, erityisasiantuntijan tai asiantuntijan tehtävissä, eli ammateissa jotka ammattiluokituksen määritelmän mukaan vaativat korkea-asteen tutkintoa. Loput 66 %työskentelivät muissa tehtävissä. Ammattiluokitusprofiilin perusteella merkonomin opistotutkinnon suorittaneet ovat lähempänä ammattillisen perustutkinnon merkonomia (vuonna 2010 30-34 vuotiaiden kohortista 29 % johtajan, erityisasiantuntijan tai asiantuntijan tehtävissä) kuin ammattikorkeakoulujen kaupallisen alan tradenomin tutkinnon suorittaneita (vuonna 2010 56 % ko. tehtävissä). Sekin on huomioitava, että vuoden 2015 koulutustarve-ennakoinnin mukaan kaupan alan ammattikorkeakoulukoulutuksen tutkintotarpeissa on vähentämispaineita.

Suuremmassa mittakaavassa on kuitenkin huomioitava, että suurimmillaan ammattiopistoissa tehdyt tutkinnot muodostivat yli puolet kaikista korkea-asteen tutkinnoista 1990-luvun lopun väestön koulutusrakenteessa, joten kunnollinen selvitys tutkintojen siirtymisestä ammattikorkeakoulujärjestelmään vaatisi aikasarjojen tutkimisen 1990-luvulta saakka. Yllä on analysoitu vain pienen hännän siirtoa 2010 vuodesta lähtien.

Nyt on löydetty yksi selitys alun kysymykselle siitä, miksi 30-34 vuotiaiden korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus pienenee, vaikka suoritettujen korkeakoulututkintojen määrät ovat pienoisella kasvutrendille. Toinen selitys löytyy kun kuvion 2 prosenttiosuudet korvataan absoluuttisilla määrillä korkea-asteen tutkinnon suorittaneista kuviossa 3.

kuvio-3
Kuvio 3.

Kuviosta 3 nähdään, että lukuunottamatta opistoasteen tutkintoja volyymiltaan suurimpien korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden määrä on selkeästi noussut aikavälillä 2010-2015. Mutta opistoasteen tutkinnon suorittaneiden määrän lasku (12 000) on niin suuri, että muiden tutkintojen määrän kasvu ei ole onnistunut sitä korvaamaan, vaan kokonaisuudessaan korkea-asteen tutkintojen määrän suorittaneiden määrä on vähentynyt 2 500 henkilöllä ikäluokassa 30-34 vuotiaat.

Mutta 2 500 korkea-asteen tutkinnon suorittaneen määrän väheneminen ei vielä laskisi korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuutta kuin 0,7 prosenttiyksikköä, kun kuviosta 1 nähdään että korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on laskenut 2,9 %-yksikköä. Muu muutos johtuu 30-34 vuotiaiden ikäluokan kasvusta vuodesta 2010 vuoteen 2015 yhteensä 17 655 hengellä (vuonna 2010:339 277 ja vuonna 2015: 356 932). Näyttäisi siis siltä, että korkeakoulujärjestelmä ei ole kyennyt vastaamaan kasvaneen ikäluokan tarpeeseen korkeakoulutuksesta. Miksi korkeakoulutusta ei sitten aikanaan laajennettu vastaamaan kasvavaa ikäluokkaa?

Vuonna 2015 30-34 vuotiaiden ikäryhmä koostuu vuosina 1981-1985 syntyneiden kohortista. Tämän kohortin kehittymistä on seurattu kuviossa 4.

kuvio-4
Kuvio 4.

Kuviosta 4. pystyy huomaamaan, että vuosina 1981-1985 syntyneiden kohortti oli vuonna 2005 (jolloin he olivat 20-24 vuotiaita) huomattavasti pienempi (23 000 henkeä) kuin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2015. Tuon ikäisten kohorteissa väestömäärän muutokset tulevat pääosin muuttoliikkeestä, tässä tapauksessa Suomen kansalaisten osuus on pysynyt koko ajan samassa suuruusluokassa (322 000- 324 000), muuttuva tekijä on ollut ulkomaalaisten määrän lisäys 24 000 ihmisellä (vuonna 2005 ulkomaalaisia oli 9200 ja vuonna 2015 heitä oli jo 33 480 henkeä). Vuonna 2015 Suomeen väestöön kuuluvista 30-34 vuotiaista ulkomaalaisista siis 73 % on saapunut Suomeen edellisen kymmenen vuoden aikana. Suomen väestön kansainvälistyminen on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2010 vastaavassa 30-34 vuotiaiden kohortissa ulkomaalaisia oli 10 000 vähemmän, eli 23 300.

Jos katsoo vuonna 2015 Suomen väestöön kuuluvien 30-34 vuotiaiden  ulkomaalaisten koulutustasoja, huomaa että heistä korkeakoulutettuja on ainoastaan 22 %. Tosin koulutustasoltaan ryhmään ”tuntematon” heistä menee peräti 64 prosenttia. Aiemmassa Tilastoneuvos kirjoituksessa on ollut puhe Tilastokeskuksen tutkintorekisterin alipeitosta ulkomailla suoritettujen tutkintojen osalta. Tässä on todennäköisesti kyse samasta ilmiöstä, suuresta osasta tänne muuttaneista ulkomaalaisia emme tiedä mikä on heidän tutkintotasonsa. EU-maiden kansalaisia heistä on vajaat 40 %, muiden maiden kansalaisia loput. Ryhmässä jonka tutkinto on tuntematon, suhteet menevät samalla lailla.

Tilastokeskuksen oma arvio alipeitosta perustuu heidän tekemään UTH-tutkimukseen. ”UTH-tutkimuksen tietojen perusteella voi todeta, että toisen asteen ja korkea-asteen tutkintojen määrässä ja osuudessa on voimakasta alipeittoa tutkintorekisterissä. Toisen asteen tutkinnon suorittaneiden (75 000) ja korkea-asteen koulutuksen saaneiden (71 000) 25–54-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten osuudet ja lukumäärät lähes kaksikertaistuvat, kun tutkintorekisterin tietoja täydennetään haastattelutiedoilla”.

https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/art_2015-11-02_002.html#_ga=1.247513671.1129143481.1473864675

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen alipeitto Tilastokeskuksen tutkintorekisterissä herättää tietysti kysymyksen myös ulottuuko alipeitto Suomen kansalaisten ulkomailla suoritettuihin tutkintoihin. Suomen kansalaisten osalta tutkinto-tieto on tuntematon tai henkilöillä ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa yhteensä 38 000 ikäryhmään 30-34 vuotiaat kuuluvalla henkilöllä. Tämän ryhmän osuus on pienoisessa nousussa vuodesta 2010, jolloin heitä oli 35 500. Osa ryhmään kuuluvista on henkilöitä joilla ei ole perusasteen jälkeistä tutkintoa, mutta kun katsoo tuoreimpia saatavilla olevia työssäkäyntitietoja vuodelta 2013, niin tutkinto tuntematon- ryhmään kuuluvista yli 3000 henkilöä tekee johtajan, asiantuntijan tai erityisasiantuntijan töitä. On mahdollista että näistä monella olisi jokin perusasteen jälkeinen tutkinto, jota ei kuitenkaan ole merkitty Tilastokeskuksen tutkintorekisteriin. Mittakaavaa tälle antaa se, että 3000 henkilön lisäys korkeakoulutettujen joukkoon 30-34 vuotiaiden populaatiossa tarkoittaisi vajaan 1 prosenttiyksikön lisäystä korkeakoulutettujen osuuteen.

Yhteenveto

Tässä kirjoituksessa on tarkasteltu mitä tilastollisia erityispiirteitä on otettava huomioon 30-34 vuotiaiden korkeakoulutettujen osuuden pienentymisessä viime vuosina. Vuodesta 2010 vuoteen 2015 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on pienentynyt 2,9 prosenttiyksikköä 42,7 prosentista 39,8 prosenttiin. Lukujen tulkinnassa tarkasteltiin opistoasteen koulutuksen muuttumista ammattikorkeakoulutukseksi sekä ulkomaalaisten ja ulkomailla suoritettujen tutkintojen vaikutusta osuuden pienenemisessä.

Ensimmäinen havainto on, että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintomäärät ovat olleet nousutrendillä jo usean vuoden ajan. Samoin 30-34 vuotiaiden kohortissa yliopisto- ja ammattikorkeakoulututkintojen suorittaneiden absoluuttiset määrät ovat olleet nousussa. Kuitenkin 30-34 vuotiaiden kohortissa oli vielä vuonna 2010 suuri määrä henkilöitä (12 700), jotka olivat ehtineet 1990-luvun loppuvuosina suorittaa opistotutkintoja. Ammattikorkeakoulukoulutuksen volyymin kasvu ei ole täysin kyennyt paikkaamaan opistoasteen tutkintojen määrän vähenemistä 30-34 vuotiaiden ikäryhmässä. Vuonna 2010 30-34 vuotiaiden kohortissa lukumääräisesti suurin opistoasteen tutkinto oli merkonomin tutkinto. Vuosina 2010-2015 tradenomin tutkinnon suorittaneiden määrä ei ole 30-34 vuotiaiden kohortissa kasvanut vastaavalla määrällä kuin opistoasteen merkonomitutkintojen määrä on vähentynyt. Toisaalta vastaavalla aikajaksolla ammatillisena perustutkintona suoritettujen merkonomin tutkintojen määrä on kutakuinkin korvannut opistoasteen merkonomin tutkintojen määrän.

Edellä kuvattu opistoasteen tutkintojen suorittaneiden määrän väheneminen absoluuttisesti enemmän kuin korkeakoulututkintojen suorittaneiden määrä on kasvanut ei kuitenkaan selitä vuosien 2010-2015 välistä 30-34 vuotiaiden korkea-asteen suorittaneiden osuuden vähenemistä kuin neljänneksen. Valtaosa vähenemisestä selittyy sillä, että 30-34 vuotiaiden kohortti on lukumääräisesti yli 17 000 ihmistä suurempi vuonna 2015 kuin 30-34 vuotiaiden kohortti vuonna 2010. Kohorttien eroista yli puolet (10 000) johtuu ulkomaalaisten kasvaneesta muuttamisesta Suomeen. Väestön koulutusrakenteen kuvaamisen suhteen tällä on merkitystä, koska Tilastokeskuksen tutkintorekisterissä on alipeittoa ulkomaalaisten suorittamien tutkintojen osalta. Ulkomaalaisista 64 %:n osalta ei ole tietoa heidän suorittamistaan tutkinnoista, vain 22 %:lla on tieto korkea-asteen tutkinnon suorittamisesta. Tilastokeskuksen arvio on, että todellisuudessa korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus voisi olla lähes kaksinkertainen tutkintorekisterin tietoihin nähden. Mikäli korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus laskettaisiin vain Suomen kansalaisista joiden osalta tutkintorekisterin tiedot pitävät varmemmin paikkaansa, niin osuus olisi vuonna 2015 41,7 %. Pienemmässä mittakaavassa sama ilmiö ulkomailla suoritettujen tutkintojen alipeitosta tutkintorekisterissä koskee tosin myös suomalaisia.

Vaikka kattavat rekisteritiedot ovat syystäkin yksi suomalaisten ylpeydenaiheista, koulutusrakenteen tilastoinnissa näyttäisi olevan viitteitä siitä, että kansainvälistyminen ja muualla kuin Suomessa suoritetut tutkinnot asettavat haasteita Suomen väestön koulutusrakenteen kuvaamiselle. Euroopan unionin puitteissa korkeakoulutettujen osuutta mitataan survey-tutkimuksena kaikkien maiden osalta johtuen juuri siitä, että kaikissa maissa ei ole kattavia rekisteriaineistoja. Survey-tutkimuksiin liittyy omat epäkohtansa ja alipeittonsa, mutta on huomattavaa että korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on tällä mittaustavalla pysynyt Suomen osalta stabiilina koko 2010-luvun (vuonna 2010 45,7 % ja 2015 45,4 %).

Summa summarum, huolimatta 30-34 vuotiaiden korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden indikaattorissa nähtävillä olevasta laskutrendistä, yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa koulutettujen nuorten absoluuttinen määrä on hienoisella nousutrendillä. Vuonna 2016 ammattikorkeakouluissa suoritettiin toisena vuotena peräkkäin yli 23 000 amk-tutkintoa, taso jonne ei ole ennen päästy. Yliopistoissa puolestaan suoritettiin toisena vuotena peräkkäin yli 15  000 ylempää korkeakoulututkintoa, taso jonne ei ole ennen päästy lukuunottamatta vuoden 2008 tutkintorakenneuudistuksesta johtunutta piikkiä. Myös suoritettujen tohtorin tutkintojen määrät ovat lyöneet ennätyksiä viime vuosina. Se onko tämä taso riittävä/sopiva on tietysti oma keskustelunsa. Siihen voit osallistua mm. opetus- ja kulttuuriministeriön käynnistämän korkeakoulutuksen visiotyön yhteydessä. Korkeakoulujen visiotyön verkkoaivoriihi

 

Erilaisia yliopisto-opiskelijoiden ryhmiä

Yliopistojen opiskelijat ovat heterogeeninen joukko. Valtaosa opiskelijoista menee yliopistoon toisen asteen tutkinnon (yleensä ylioppilastutkinto) suorittamisen jälkeen, suorittaa tutkintonsa yliopistossa tietyssä ajassa ja siirtyy tämän jälkeen työelämään. Heidän opintopolkunsa vaihtelevat toisen asteen ja yliopiston välisen ajan suhteen sekä opintojen keston suhteen. Näiden ”normaalilla” opintopolulla olevien lisäksi yliopistojen opiskelijoista löytyy ainakin kaksi hiukan erityyppistä opiskelijaryhmää. Toista ryhmää määrittää se, että he ovat ennen yliopistoon menoa joko opiskelleet jossain korkeakoulussa tai sitten suorittaneet jo toisen korkeakoulututkinnon. Toista erityisryhmää määrittää se, että heidän opintojensa alusta on kulunut jo hyvinkin pitkä aika. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan sitä kuinka suuria nämä kaksi edellä mainittua ryhmää ovat ja miten he eroavat muista opiskelijoista opintojen etenemisen suhteen.

Ensikertaisia korkeakouluopiskelijoiden ja ei-ensikertaisia korkeakouluopiskelijoiden määriä on jo tarkasteltu aiemmissa blogi-kirjoituksissa. Kuviossa 1 nähdään että noin 30 %:lla opiskelijavalinnoissa paikan vastaanottaneilla opiskelijoilla on aiempia korkeakouluopintoja taustalla. Noin 4 %:lla on aiempi ylempi korkeakoulututkinto, 7 %:lla aiempi muu korkeakoulututkinto ja 20 %:lla aiempi opiskeluoikeus korkeakouluissa. Kun katsotaan yliopistojen kaikkia perustutkinto-opiskelijoita, niin heistä 8 %:lla on aiempi ylempi korkeakoulututkinto, eli kaksinkertainen osuus suhteessa sisään menijöihin.

kuvio-1

Kuviossa 2 tarkastellaan opiskelijoiden opintomenestystä heidän aiemman korkeimman tutkintonsa mukaan jaoteltuna. Kuviosta nähdään että vanhan laskentatavan mukaan lasketulla 55 opintopistettä ed. lukuvuonna suorittaneiden tarkastelussa aiemman korkeakoulututkinnon suorittaneet menestyvät huomattavasti huonommin kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneet

kuvio-2_

Toisen erityisryhmän muodostavat ne opiskelijat, joiden opintojen alusta on kulunut jo huomattavasti enemmän kuin opintojen tavoitteellinen suoritusaika on. Kuviossa 3 on opiskelijat jaoteltu sen mukaan kuinka pitkä aika on kulunut heidän kirjautumisestaan yliopistoon ensimmäistä kertaa. Kuviosta nähdään muutama asia. Ensinäkin, yliopistojen opiskelijamäärä on jatkanut tasaista pienenemistään myös tutkintorakenneuudistuksen määräajan (vuonna 2008) jälkeen. Yliopistojen opiskelijamäärän pienenemisen myötä 0-5 vuotta opiskelleiden osuus on noussut, ollen vuonna 2016 yhteensä 72 %. Mutta kuviosta huomataan myös, että yli 11 v. opiskelleiden absoluuttinen ei ole vähentynyt samassa tahdissa, vaan heidän osuutensa on jopa kasvanut ollen vuonna 2016 yhteensä 12 % perustutkinto-opiskelijoista. Vuonna 2005 tuli voimaan lainsäädäntö opintoaikojen rajauksesta, mutta tämä ei koske ennen 1.8.2005 alkaneita opinto-oikeuksia.

kuvio-3

Opintoprofiililtaan nämä yli 11 v. opiskelleet eroavat merkittävästi tuoreemmasta opiskelijapopulaatiosta kuten kuviosta 4 nähdään. Heistä 64 % ei suorittanut edellisenä lukuvuotena yhtään opintopistettä. Tämä tarkoittaa yli 10 000 opiskelijaa.

kuvio-4

Yllä on kuvattu kahta opintoprofiililtaan erilaista yliopisto-opiskelijoiden ryhmää. Toinen ryhmä koostuu opiskelijoista joilla on jo aiempia korkeakoulututkintoja suoritettuna ja toinen ryhmä koostuu opiskelijoista joiden opintojen aloittamisesta on kulunut kauan aikaa. Aiempi ylempi korkeakoulututkinto on suoritettuna 8 %:lla opiskelijoista ja yli 11 v. opiskelleita on 12 % perustutkinto-opiskelijoista. Puolitoista prosenttia kuuluu molempiin ryhmiin, mutta yhdessä nämä ryhmät muodostavat lähes 20 % kaikista yliopistojen opiskelijoista. Näiden ryhmien olemassaololla on oma korkeakoulupoliittinen mielenkiintonsa, mutta lisäksi ryhmillä on vaikutus tiettyihin indikaattoreihin, joilla kuvataan korkeakoulujärjestelmää. Opiskelijoiden suhde opetus- ja tutkimushenkilökuntaan oli vuonna 2015 yhteensä 7,7 (136 900 7/ 17 740). Jos opiskelijamäärästä poistetaan yli 11 v. opiskelleet (jotka lukujen perusteella eivät osallistu kovinkaan aktiivisesti opiskeluun), suhdeluku putoaa 6,8 opiskelijaan per opetus- ja tutkimushenkilökunnan henkilötyövuosi. Myös opintonsa keskeyttäneiden osuuden suoraviivainen laskenta koko opiskelijavolyymista tuottaa osin harhaisia lukuja, koska suhteuttavana tekijänä toimiva kokonaisopiskelijamäärä muuttuu hitaasti johtuen edellä kuvatuista ikiopiskelijoista. Toisaalta aiemman korkeakoulututkinnon suorittaneilla on suurempi todennäköisyys keskeyttää opintonsa. Vuonna 2011 aloittaneista aiemman ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 20 % oli keskeyttänyt opintonsa 3,5 vuoden kuluttua aloittamisesta. Vastaava luku pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneilla oli 3, 5 %.

Tässä kirjoituksessa on tarkasteltu erilaisia yliopisto-opiskelijoiden ryhmiä. Opiskelijoiden joukosta nostettiin esille kaksi profiililtaan erilaista ryhmää. Toinen koostui aiemman ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista opiskelijoista ja toinen yli 11 v. opiskelleista opiskelijoista. Yhdessä nämä ryhmät muodostavat lähes 20 % yliopistojen perustutkinto-opiskelijoista. Näiden ryhmien opintoprofiilit poikkeavat muista opiskelijoista opintoaktiivisuuden osalta. Ryhmillä on vaikutus yliopistojärjestelmää kuvaaviin indikaattoreihin, kuten opiskelja/opetus- ja tutkimushenkilöstösuhde sekä keskeyttäneiden osuus.

 

Korkeakoulutettujen maastamuutto

Viime aikoina mediassa on ollut jonkin verran puhetta korkeakoulutettujen nuorten maastamuutosta. Ilmiönä korkeakoulutuksen saaneiden nuorten toiseen maahan muuttaminen ja sieltä uusien vaikutteiden saaminen on tietysti toivottavaa kansainvälistymistä, joka ajan myötä rikastuttaa suomalaista yhteiskuntaa. Vastavuoroisesti toivomme suomalaistenkin korkeakoulujen opiskelija- ja tutkijakunnan sekä yhteiskunnan kansainvälistyvän, joka mahdollistaa suomalaisten oppimis- ja tutkimusympäristöjen pysyvän kehityksen kärjessä.

Mutta kuinka suuresta ilmiöstä on kyse ja onko ilmiö muuttunut lähivuosina? Asiaa voi katsoa seuraamalla kuinka moni vuosittain tutkinnon suorittanut ei asu Suomessa kolme vuotta tutkinnon suorittamisen jälkeen. Vipusen tuoreimmat tutkinnon suorittaneiden toimintaa koskevat tilastot kertovat tilanteen vuoden 2014 lopussa (tilastovuoden 2015 tiedot ovat saatavilla toukokuussa). Kolme vuotta ennen tilastovuotta (eli vuonna 2011) ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista yhteensä 603, (eli 5,0 % kaikista tutkinnon suorittaneista) oli muuttanut maasta. Vastaavat luvut amk-tutkinnon suorittaneille ovat 519 (2,6 %) ja tohtorintutkinnon suorittaneille 147 (9,1 % kaikista tutkinnon suorittaneista). Luvuissa on pientä nousua, kuten kaaviosta 1 näkyy. Lisäksi on huomioitava, että absoluuttiset luvut ovat nousseet prosenttiosuuksia enemmän, koska tutkintojen määrät ovat kasvaneet.

kaavio1

Tilastokeskuksen omista väestötilastoista löytyy tietoja vuositasolla Suomen kansalaisten maasta- ja maahanmuutosta. Ko. tilastot kertovat suhteellisen samoista volyymeistä. Vuonna 2014 yhteensä 1627 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta ja 244 tutkijakoulutuksen saanutta Suomen kansalaista muutti pois Suomesta. Jos lähtijät suhteuttaa kaikkiin 20-60 vuotiaisiin (toki on huomattava, että suurimmat maasta muuttaneiden ikäryhmät ovat 20-34 vuotiaita) niin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista suomalaisista 0,5% muutti pois Suomesta vuonna 2014 ja tohtorintutkinnon suorittaneista 0,85 %. Vertailun vuoksi sanottakoon, että keskiasteen koulutuksen saaneista maasta muutti 0,24 %:a vuonna 2014. Tilastokeskuksen luvuista huomaa senkin, että Suomeen päin muutti vuonna 2014 yhteensä 938 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta Suomen kansalaista (137 tutkijakouluasteen tutkinnon suorittanutta), eli Suomen kansalaisuuden omaavista takaisin muuttaa hieman reilut puolet. Tosin em. luvut ovat alipeittoisia niiden Suomen kansalaisten osalta, jotka ovat suorittaneet ulkomailla tutkinnon, koska Tilastokeskuksella ei ole kattavasti tietoa ulkomailla suoritetuista tutkinnoista. Lisäksi on huomattava, että luvuissa ei ole mukana Suomeen muuttaneita muiden maiden kansalaisia, joiden tutkinnoista ei myöskään ole kattavasti tietoa.

Entä ketä ovat Suomessa tutkinnon suorittaneet ja ulkomaille muuttaneet? Yksi ilmeinen erottava tekijä on kansalaisuus. Muista kuin Suomen kansalaisista tutkinnon suorittaneista noin 30-40 % muuttaa kolmen vuoden kuluttua ulkomaille. Tämä luku sisältää sekä varta vasten tutkintoa Suomeen suorittamaan tulleet, että muuten vain Suomessa asuvat ulkomaiden kansalaiset. Jos tarkastelu rajataan vain Suomen kansalaisiin, niin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 327 (eli 2,9 % kaikista suomalaisista tutkinnon suorittaneista) on muuttanut ulkomaille 3 vuoden kuluttua valmistumisesta (tilastovuoden 2014 tilanne). Vastaavat luvut amk-tutkinnon suorittaneille ovat 297 (1,5 %) ja tohtorintutkinnon suorittaneille 75 (5,3 %).

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden ulkomaille muuttaminen ei ole pelkästään Suomea koskeva asia. Tuoreessa OECD:n Education at Glance 2016 julkaisussa on asiasta vertailutietoja muutamasta maasta (ks. kaavio 2). Metodologia tiedoissa on hiukan erilainen (mm. mukana on vain alle 30 v. tutkinnon suorittaneet), josta johtuen Suomen luku vertailussa on ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osalta 3 %. Suomen luvut mm. Ruotsin lukujen tasolla. Vertailussa suuria maastamuuttolukuja on esim. Uudessa-Seelannissa, Islannissa ja Alankomaissa. Uutta-Seelantia ja Alankomaita yhdistää ainakin suuri ulkomaalaisten opiskelijoiden osuus.

kaavio2

Yhteenvetona voi sanoa että, korkeakoulutetut muuttavat ulkomaille enemmän kuin alemman koululutusasteen omaavat. Korkeakoulutettujen sisällä tutkijakoulutuksen saaneet muuttavat eniten ulkomaille. Korkeakoulutettujen maastamuutto on hiukan suurentunut tutkinnonsuoritusvuosina 2006-2011 (mitattuna 3 v. tutkinnon suorituksen jälkeen), mutta tähän muutokseen on osaltaan vaikuttanut ulkomaisten opiskelijoiden kasvanut määrä. Mikäli tilastot rajataan Suomen kansalaisiin, tohtorin tutkinnon suorittaneista ulkomaille kolmen vuoden kuluttua tutkinnon suorittamisesta muuttaa 5 %, ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista 2,9 % ja amk-tutkinnon suorittaneista 1,5 %. Kansainvälisesti vertailtuna Suomen tilanne on verrannollinen muihin Pohjoismaihin, esim. Alankomaissa ulkomaille muuttaneiden osuus on huomattavasti suurempi.

Ns. aivoviennin nettotilastointia ei pysty kunnolla tekemään puutteelliseen tietopohjan takia. Tilastot ulkomailla tehdyistä tutkinnoista sekä tänne muuttavien suomalaisten että ulkomaalaisten osalta ovat erittäin alipeittoisia. Niistä Suomen kansalaisuuden omaavien osalta joiden tutkintotiedot tiedetään (pääsääntöisesti ovat suorittaneet tutkinnon Suomessa),  vuositasolla Suomeen muuttaa (takaisin) hiukan yli puolet siitä volyymistä mikä muuttaa Suomesta pois. Takaisin muuttavien volyymi korkeakoulutettujen osalta on laskenut hiukan vuosina 2011-2014 (esim. ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden osalta 1112 muuttajasta vuonna 2011, 938 muuttajaan vuonna 2014).

Lähteet (linkit avautuvat uusiin ikkunoihin):

  • Vipunen: Yliopistotutkinnon suorittaneiden sijoittuminen ja  Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden sijoittuminen

https://vipunen.fi/fi-fi/yliopisto/Sivut/Tutkinnon-suorittaneiden-sijoittuminen.aspx

https://vipunen.fi/fi-fi/amk/Sivut/Tutkinnon-suorittaneiden-sijoittuminen.aspx

  • Tilastokeskuksen Väestönmuutokset 2014 julkaisu

http://www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yvrm_vamu_201400_2016_14246_net.pdf

  • OECD Education at a Glance 2016

http://www.oecd.org/edu/education-at-a-glance-19991487.htm